#65 Kauneutta matkan varrelta

Elämä on ollut viimeisen kuukauden ajan niin kaunista ja hengästyttävää, että se pistää itkemään. Syksy on löytänyt tiensä kauniista värikirjosta pääni sisälle, mutta ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen voin todeta rehellisin sydämin pärjääväni.

Mutta, kaunista. Ja hengästyttävää. Minäpä kerron teille lyhyesti, miksi.

• Olen tänä syksynä tutustunut koulussa ihmisiin, joiden seurassa oloni tuntuu kotoisalta. Se on erittäin hassua, mutta olen siitä iloinen. Heidän seurassaan minä nauroin syyslomalla hirsitalossa keskellä pimeyttä. Ja minun on myönnettävä, koskaan aikaisemmin ei eteisen lattialla lojuminen ole tuntunut yhtä luontevalta. Meillä oli maailmasta parhainta kasvispizzaa, improvisaatiota ja tyynysotaa. Seuraavana päivänä kotimatkalla me rähjääntyneet sielut lauloimme PMMP:n kanssa, eikä minua enää hävettänyt oma ääneni
  
  
• Olen aloittanut kirjeiden kirjoittamisen ja se tekee minut hyvin iloiseksi, ellei peräti onnelliseksi
  
  
• Kirjoitan myös päiväkirjaa nykyään - ja silloin tällöin runoja
  
  
• Auringonnousut
  
  
• Nyt minun ei tarvitse enää pelätä nukahtamista, sillä ostin led-valot huoneeseeni
  
  
• Tilasin Ifolorilta eräs päivä kuvia viime kesältä, enkä malta odottaa niiden saapumista
  
  
• Ensi kesästä saattaa tulla elämäni paras, mutta tästä vaikenen toistaiseksi

Voisin jatkaa listaa, mutta lupasin kertoa lyhyesti. En ole koskaan ollut yhtä onnellinen kuin mitä nyt olen. Ottakaa aamu joskus kauan sitten ja jäälatte eiliseltä.

#64 Kotona

Kävimme isäkarhun, äitipuolikarhun ja velikarhun kanssa ihmettelemässä auringonlaskua Porin Kallossa. Seistessäni niillä samoilla kivillä, joilla loikin viime vuonna, minut valtasi nostalgian lisäksi ääretön suru, johon kuitenkin liittyi tunne siitä, että täällä minä olen kotona. Olo oli turvallinen, kun ilmassa tuoksui meri ja tuuli nipisteli poskia samalla, kun aurinko teki tietään merta kohti. Muutamien minuuttien kuluttua auringon kadottua pimeys laski huntuaan maan ylle ja minun tuli kylmä. Kesä on nyt ohi, minä voin viimeinkin toteuttaa itseäni kerrospukeutumalla ja juomalla teetä ilman, että minua pidetään ihan höpsönä, koska sehän nyt on ihan hassua juoda teetä kesällä. Eikä ole.

Tuntuu niin hassulta tuntea olevansa kotona niin monessa paikassa samaan aikaan. Ensin minä vihasin Poria, mutta jollain tavalla viha on kääntynyt rakkaudeksi. Enää taajamajunat eivät ole kirskuvia ja natisevia, kolkkoja kulkuvälineitä, jotka tuoksuvat ummehtuneelta. Minä rakastan sitä, kun saan avata vaunun ikkunat ja antaa kirpeän syysilman tulla sisälle. Samean väriset istuimet ovat upottavuudessaan lohdullisia ja tummaa, naarmuuntunutta lattiaa vasten napsahtelevat ihmisten askeleet turvallisia. Ja se, miten erilaisia tarinoita ehtiikään kuulla samalla, kun esittää olevansa hyvin syventynyt neulomiseen.

Tänään entiseen lähipizzeriaani asteli mies kaljoinensa kysymään, olisiko tarjoilijalla myydä hänelle kananmunia.

#63 Laitetaan värivalot loistamaan, kutsutaan ystävät, halataan ja kerrotaan surun ja ilon aiheet

Eilen oli juhlat. Oli kynttilöitä, vaniljacokista, paljon ruukkukasveja, pizzaa, tarinankerrontaa, koiria, ihmisiä, mutakakkua kermavaahdolla, lämpöä ja Olavi Uusivirta, jonka jätimme jälkeemme lähtiessämme.

Juhlat ovat olleet minulle aina sellainen asia, joita pyrin välttämään viimeiseen asti. Rakastan olla ihmisten kanssa tekemisissä, mutta juhlat. Koen oloni epämukavaksi juhlissa, juhlien jälkeen olen väsynyt ja ahdistunut, mutta nämä juhlat olivat erilaiset. Viihdyin niin hyvin, että harmitti lähteä. Kaiken sen hauskanpidon jälkeen olin kyllä väsynyt, mutta pikemminkin siitä syystä, että söin niin hyvää ruokaa ja niin paljon. Ja koska minulla oli hauskaa. Minulla oli mukavaa. Minulla. Juhlissa.

#62 Olen ilo

Elämä on ollut tänään ihan huikea juttu, olkoon nämä kliseiset alkusanani. Ensinnäkin, ulkona oli sen verran viileä - ei, pikemminkin kylmä - että rohkenin laittaa villapaidan päälle. Koulussa se sai kehuja ja melkein myöhästyin uskonnon tunnilta jäätyäni erään samalla teatterikurssilla olleen tytön kanssa juttelemaan villapaitarakkaudesta. Ruokatunnilla taas havahduin siihen, että minusta välitetään. Ystäväni vuodatti sieluaan usemman minuutin ajan, minä kuuntelin vaitonaisena ja välillä nyökytellen, kunnes ystäväni äkisti kysyi: "Katsoitko sä viikonloppuna kui paljon animea?"

Psykologian tunnilla - tai oikeastaan sen jälkeen, kun jäin juttelemaan opettajan kanssa - sain suureksi helpotuksekseni luvan tehdä kaikki paritehtävät yksikseni. Saman tunnin aikana eri ryhmät - minä yksikseni, koska pöytäseurueeni uupui (olin tästä onnellinen, terveisin introvertti) - miettivät eri ikävaiheiden haasteita, ja kun pohdin opettajalle, mitä haasteita nuorella aikuisella voi olla edessään, meni hän kananlihalle, koska vastaukseni oli kuulemma niin hyvä.

Aamun toinen tunti oli hypäri, jonka vietin torkkuen olentoja vasten ja satsumoita syöden samalla, kun vuotta nuorempi, toveriporukan uusin jäsen, rupatteli niitä näitä. Sitten totesin, että eiköhän oteta kengät pois, ja hipsin sukkasillani katsomaan, onko kanttiini auki (ei ollut).

Päivän päätyttyä ja bussiasemalle päästyäni huomasin, että sieluaan vuodattaneelta ystävältä oli tullut viesti. Minä en kuulemma saa murehtia häntä, hän nyt vain on surullinen hetken ja selviää kyllä. Vastasin, että en murehdi. Osaan nykyään kuunnella ihmisiä ottamatta heidän ongelmiaan omakseni.

Ja mikä tärkeintä. Istuin aamubussissa ja olin juuri laittamassa kuulokkeita korviin, kun YleX:ltä alkoi soimaan SMG:n Kaunis Marjaana. Eihän siinä voinut kuin kuunnella, ehkä paras mahdollinen aloitus viikolle.

Tässä kuvassa on Nelli-kissa. Tyttö on pian kuusi kuukautta vanha ja kovin energinen ja hellyydenkipeä. Kävimme isän enon luona juomassa kahvia ja ihmettelemässä sateista sunnuntaita ja ulkona ollessamme leikin kissalapsen kanssa. Illemmalla juoksin sateessa keskellä pimeää niin, että veri maistui suussa. Pariisin Kevät soi taustalla ja autojen valot olivat niin kaukaisia. Pimeässä oli hyvä kulkea, kehtasi nostaa housujaan kunnolla ja kävellessä laulaa. Se on hyvä, että muut tässä pikkukaupungissa eivät keksi lähteä sateella ulos. Tai sitten en vain ole kohdannut kaltaisiani.

#61 Lights Out, Words Gone

Hurjaa ajatella, että nyt eletään jo syyskuun puoliväliä. Elämä on taas alkanut kulkemaan nopeasti, olen väsynyt kuten myös viime syksynä, mutta nyt väsymys ei ole niin syvää, vaikka viime yönä valvoin kahdesta viiteen, kun en pystynyt nukahtamaan. Väsytti, mutta jokin piti hereillä, enkä vieläkään tiedä, mikä se oli. Aamulla, kun pyöräilin bussiasemalle, minut ympäröi sankka sumu. Koululle päästyäni olivat otsahiukseni (kyllä, minulla on nykyään sellaiset, ihan itse vielä leikkasin!) kaartuneet tyylikkäästi latvoista ylöspäin - näin tapahtuu aina kostealla säällä -, meikkiäkään minulla ei ollut ripsiväriä ja puuteria lukuunottamatta.

Mutta päivän aikana minua sanottiin suloiseksi niin monta kertaa. Ja sain niin monia kehuja hiuksistani, vaikka ne olivat mielestäni kovin huonosti. Sitten todettiin, ettei minulla ole meikkiä juuri lainkaan, mihin vastasin, että kyllä, asia on näin. Tähän taas vastattiin, että ei tarvitsekaan, että näin on juuri hyvä, että olen suloinen. Vaikka opin jo kolmisen vuotta olemaan välittämättä siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat ulkonäöstäni, en voinut olla hymyilemättä, varsinkin, kun osa kehuista tuli ihmisiltä, joiden kanssa olen saattanut silloin tällöin vaihtaa jokusen sanasen.

Ja suloiseksi itseni tunnenkin, vaikka kotiin tultuani pyyhkäisin otsahiukset päälaelle ja ripsivärit tuhruiksi silmien alapuolelle. Viimeinkin, sillä olen kuluttanut elämästä melkein neljä vuotta itseni etsimiseen. Nyt tuntuu kuin määränpää olisi saavutettu. Kuvassa näin ohimennen mainiten ihanin ja lötköin villapaita, jonka löysin kirpputorilta maanantaina. Huivinkin nappasin mukaani ja se kaulassani tunnen hautautuvani, mutta se on vain plussaa. Huivirakkaus!

Muuten.

Näin syksyn tullen tulee tarve löytää uutta musiikkia, mutta olen hieman neuvoton. Jos lukijakuntani (tai vierailijat) suvaitsee, nyt on tilaisuus pommittaa minua lempiartisteillanne ja -yhtyeillänne. Uudet tuttavuudet kiinnostavat aina, eikä tarvitse ujostella ja ajatella "ei se tykkää tästä kuitenkaan". Oikeasti, kuuntelen kaikkea aina saatanamusiikista k-poppiin.

#60 I knew that you had a flame in your heart

Otsikko kappaleesta Bat For Lashes - Daniel

Olen niin hukassa tämän blogin suhteen, en oikein tiedä, miten jatkaisin tästä - poistaakaan en halua, sen verran olen blogilapseeni kiintynyt. Minulta ei oikein tahdo luonnistua sellainen tavallinen kuulumisten kertominen, niin paljon kuin pidänkin niiden lukemisesta. Mutta kuvista minä erityisesti pidän. Pidän niiden katselemisesta, ottamisesta ja jakamisesta - ehkä siitä syystä olenkin omaksunut tämän "muutama kuva ja pari sanaa" -menetelmän, jota olen toteuttanut useamman kuukauden jokseenkin vaihtelevalla menestyksellä. Joskus huvittaa puhua ja kertoa ajatuksistaan, mutta yleensä ei. En tiedä, minkä osan elämästäni toisin tänne blogin puolelle, en osaa eritellä asioita, en tiedä, mikä kiinnostaa lukijakuntaani ja mikä ei. Enkä minä tahdo syyllistää tällä ketään. Olette merkityksellisiä olentoja. Yritän pikemminkin kysyä, onko tämä tapa ihan okei teille? Olen kyllä ajatellut, että kirjoittaisin jatkossa hieman enemmän (mikäli asiaa on), mutta nyt teillä on tilaisuus ilmaista oma mielipiteenne.

Ja tähän loppukevennykseksi: ostin tavattoman hyvää teetä ja luontaistuotekaupan täti oli niin herttainen, että harmitti lähteä koululle. Olisin niin tahtonut ostaa vielä appelsiini-kookosteetä, mutta päätin jättää sen ensi kertaan, sillä kaapista löytyy vielä Clipperin (maailman parasta) appelsiiniteetä. Äiti ei kylläkään arvosta sitä, että tyttärellä on hamstrattuna kymmentä eri teetä, jotka vievät tilaa yhden hyllyn verran. Ehkä pitäisi harkita kokoelman siirtämistä muualle, aion nimittäin vielä täydentää sitä. Hui kauhistus, mikä teini-iän kapina.

#59 "Will smiled the way Lucifer might have smiled, moments before he fell from Heaven."

Otsikko Cassanda Claren kirjasta Clockwork Angel

Havahduin ajatukseen siitä, että ensi viikolla alkaa koeviikko. Flunssa tahtoo painaa päälle, itse tahtoisin vain unohtua sänkyyn lukemaan Pottereita ja haaveilemaan Lontoon-reissusta parhaan ystävän kanssa. Eräs päivä minulle sanottiin, että "hymykuopistani voisi juoda". Otin kohteliaisuutena.

#58 "Tähtitaivaan sylissä hän kasvoi kokonaisemmaksi"

Otsikko Salla Simukan kirjasta Musta kuin eebenpuu

Elämä on alkanut taas lipumaan eteenpäin. Itse olen alkanut taas juomaan teetä (ostin tai äiti osti niin hyvää mustikkateetä, join sitä eilen, kuvassa on appelsiiniteetä), sitten löysin hienoja kuveja viime keväältä ja sitten olen ollut väsyneempi kuin hetkeen. Hiuksetkin katosivat, mutta piankos ne kasvavat takaisin.

Täällä tuli käytyä keskiiviikona. Enter Shikari, lämppäristä tiedä, kun emme olleet kuuntelemassa. Tapasin herttaista nettikaveriani ennen keikkaa (Kialle terkut, oli tosi mukavaa, vaikka olinkin kovin pingviini ♥), join kuplateetä (ensin ajattelin, että vesimeloni on hyvä idea, mutta ei se ollutkaan) ja olisin tahtonut laittaa rahani taidekirjoihin, joita niin katselin Fantasiapeleissä kaivaten.

Keikka oli mah-ta-va. Tuskin voin painottaa jokaista tavua tarpeeksi, mutta niin. Paitsi että joku paskiainen päätti välillä poistua salista ja palata takaisin juosten ja väkijoukon läpi puskien, tönien siten ihmisiä - minua mukaanlukien, saatana. Mutta olin itsekin melkoisen hurmioitunut, että saatoin krebaamisen lomassa vahingossa (mitään myönnä en) kouria ihmisiä, joten julkiset pahoitteluni. Mutta en ollenkaan kadu tätä, oli nimittäin parasta hetkeen. Niin parasta, että nyt masentaa ja tahtoisin vain takaisin. Pääsin koskettamaan Roun hikistä ja karvaista kättä, kun mies puikkelehti yleisön joukossa. Varmasti turhaa mainita, että olen iloinen tästä saavutuksesta.

#57 Radiate

#56 I still believe in my dreams

Die Antwoord - Rat Trap 666 (ft. DJ Muggs)

On vähän ikävä tilannetta tuossa kuvassa. Kello oli kymmenen minuuttia yli puolenyön, kaikkialla oli hiljaista ja oli helppo hengittää. Tänään kotiin pyöräillessä tuli kylmä. Pitäisi mennä tekemään pinaattikeittoa ja lukemaan psykologiaa. Hiuksetkin leikkasin eilen ja nyt ikävöin runotyttöreuhkaani niin kovin.

#55 'Kuule, maailma on julma paikka. Mitä jos jäisit joksikin aikaa minun luokseni, kunnes jaksat palata ihmisten ilmoille?'

Koulu alkoi tänään. Kotoa lähtiessäni jätin jälkeeni sotkuisen työpöydän, petaamattoman sängyn ja puurolautasen tiskialtaaseen. Mietin sotkua koko puolituntisen matkan ajan, enkä siten enää ahdistunut ajatuksesta, että kesäloma on päättynyt. Kävin Nanan kanssa Coffee Housessa ennen koululle suuntaamista. Ihan vain koska voimme. Tilasin iced latten banaanimakusiirapilla. Oli hyvää. Hyvää oli myös kahvi Maijan luona, kun Jullan kanssa huristelimme Seinäjoelle ja Seinäjoelta pois maanantaina. Tiistaina havahduin Yiyun Lin novellikokoelman olemassaoloon ja koruttoman kauniiden sanojen keskeltä poimin myös tämän postauksen otsikon. Novellin nimi on Omistaja, jos joku haluaa tietää.

Ystäväni kävi Helsingissä ja toi minulle pari levyä. Itse löysin jokunen aika sitten kirpputorilta tuollaisen ihanan lötkön denim-paidan. Kunhan vain viilenisi, niin kehtaisin käyttää sitä. Ja kaikkia muita ihania paitoja, joihin saa vain hautautua.

Olen vähän miettinyt tätä minun blogiani. Yhden ohikiitävän hetken ajan harkitsin poistavani tämän. Sitten kuitenkin mietin, että jos vain pitäisin taukoa hiljaisuuden keskellä. Ei vain huvittaisi. Tahtoisin keskittyä nyt elämiseen. Ärrinmurrin.

#54 Kaunis Marjaana

Jopa blogilapseni joutuu ajan moukaroimaksi. Huomasin tänään, että siitä on vähän yli vuosi, kun avasin blogin Keisari Klausin muistelmat ja julkaisin ensimmäisen postauksen. Nyt nimi on vaihtunut kutakuinkin pysyvästi ja tästä eteenpäin kirjoittelen blogia nimeltään Upeeta. Klaus ei oikein puhutellut minua enää, joten jätettäköön hänelle hyvästit.

Yritän olla tästä eteenpäin aktiivisempi täällä blogirintamalla. Jos veljeskunnalla tulee mieleen ehdotuksia blogin sisällön suhteen (postausideoita/parannusehdotuksia ylipäätään yms) niin ajatuksiaan voi jakaa kommenteissa! Vaikka kirjoittelenkin omaksi ilokseni, olisi mukava kuulla lukijoiden mielipiteitä.

Ja tähän loppuun polvet ja Potter-muki eräältä aamulta.

Ps. Tuntuu ihan hurjalta ajatella, että koulu alkaa pian. Vielä hurjemmalta tuntuu ajatella, että tämä on toinen vuosi lukiossa. Ystäväni äiti totesikin eräs päivä, että "te kersat kasvatte aivan liian nopeeta". Olen samaa mieltä.

Pps. Tarvitseeko vielä erikseen mainita, että olen vallan rakastunut SMG:hen. Uudestaan.

#53 Muistathan, että meidät tehtiin toisillemme mittatilaustyönä

Olen ollut kipsu, lukenut paljon ja maalaillut. On vuoroin turhauttanut, kun elo ympärillä houkuttelee ylös sängystä, mutta keho sanoo toisin. Toisinaan kuitenkin on tuntunut jokseenkin vapauttavalta vain lojua ilman velvollisuuksia. Kuukauden päästä niiden aika koittaa jälleen. Tässä hieman kuvia kahden viikon takaa. Oli hyvä naamapäivä, oli kauramaitoa, lettuja ja kauhuelokuva, joka kätki sisäänsä rakkaustarinan. Elokuvan jälkeen itkimme toisiimme nojaillen, keitimme teetä ja katsoimme piirrettyjä, minkä jälkeen palellutin nilkkani kotiin polkiessani.

Olen ehtinyt rakastua moneen asiaan lyhyen ajan sisällä, kuten esimerkiksi Putroon. Mitäpä jos on aivan ihana kappale, siitä myös tämän postauksen otsikko.

#52 Onni on olla nuori sielu

Lupasin eräälle olennolle, että lopetan itseni vähättelemisen. Heti perään kerroin, että toisinaan pidän ultimaattisen paljon hymykuopistani. Tänään on sellainen päivä, jota kutsutaan hyväksi päiväksi. Sellainen päivä, jona minä pidän hymykuopistani ultimaattisen paljon. Hiukset kasvavat ja punertavat tätä nykyä. Blogin ulkoasukin vähän muuttui.

#51 Herttaisen yhdentekevää

Kädet tuoksuvat appelsiiniteeltä. Minulla on jo kaksi ihaninta teepannua, isoja flanellipaitoja ja pian vuorossa hiusten värjäämistä.

#50 Kuuntele, kuinka rintalastan alla muuttuu rytmi

Oli pyörä, lampi, kesäilta ja ihmisystävä. Oli ulvovia koiria, sorateitä ja rusakkoja. Oli kuolleita kaloja, riippusiltoja ja pellolla hiippailua elon keskellä.

Sitten me vain istuimme eteisen lattialla jutellen. Ehdotin, että menisimme huomenna (lue: tänään) katsomaan sorsia ja sitten hän ehdotti elokuvailtaa. Kannatan. Tässä olen vielä minä tämäniltaisen seikkailumme alussa.

#49 Itkevä lintu

Tänään kävimme pikkuveljen, isän ja äitipuolen kanssa katsomassa kaunista, punatiilistä taloa, jota ympäröivät lukuisat pellot. Pihasaunan kuistilla soivan tuulikellon äänessä oli jotain lohdullista. Kaikkialla oli niin rauhallista ja kaunista, etten olisi tahtonut lähteä. Mutta joskus on pakko luopua.

Tahtoisin vain valloittaa tuon yhdessä kuvassa näkyvän tilan itselleni tietämättä itsekään, miksi. Talossa oli kaunis kirjahylly täynnä pölyisiä kirjoja. Oli lintu- ja kasvikirjoja, oli kirjoja eri kansoista, oli kirja, jossa puhuttiin ranskan kielestä. Puhallellessani pölyjä kirjojen latteanvärisistä selkämyksistä minusta tuntui kuin olisin ymmärtänyt jotain kaunista ja elämää suurempaa.

Myöhemmin saman päivän aikana seisoin maitohorsmakimppu kädessäni takapihallamme ja ajattelin, että kuukauden kuluttua minä saatan olla vapaa lääkkeistä. Tuntuu kuin minä ja maailma olisimme viimeinkin ymmärtäneet toistemme olemassaolon.

Tämä on ihana.

#48 Cover Girl

Muutun päivä päivältä toisenlaiseksi, mutta pitkästä aikaa tuntuu siltä, että minä olen tässä. Hienotunteisesti mainostamassa Monkista maaliskuussa ostamaani kissakassiani. Se on maailman hienoin kangaskassi. Tänään kävimme heimon kanssa kirpputorilla, ja löysin neljällä eurolla kaksi ihanaa kauluspaitaa, joista toinen näkyykin ylläolevassa kuvassa. Sitten sain aikaiseksi synttärilahjaksi Eericiltä kuvassa osittain näkyvät, valkoiset maiharit. Ei tarvinnutkaan investoida Dr. Martenseihin, jotka olin suunnitellut ostavani itselleni synttärilahjaksi. Farkkuni voisin kyllä värjätä, mustasta väristä ei ole enää tietoakaan.

Ottakaa lärvikuva. Olen onnellinen, koska voitin shakissa. Haluan, että lapseni (jos koskaan sellaisia tulen saamaan), oppivat pelaamaan shakkia. Sen verran ikävä äiti haluan olla.

Ps. Kuten Last.fm-gadget antaa ymmärtää, olen ehkä hurahtanut vähän RuPauliin.