#27 "The cold never bothered me anyway"

 

Huonetta kolmannen silmän eli kameran näkökulmasta. Otsikko kappaleesta, jota ei yksinkertaisesti voi kuunnella liikaa. Kiitollisuus siitä, että huomenna on torstai ja koulu alkaa yhdeltätoista. On tämä lukiolaisen elämä rankkaa, mutta onneksi on ihana koulu ja ihanat olennot piristämässä tämän kylän ihmisystävien lisäksi! (heitä kuitenkaan väheksymättä!)

Olen viime aikoina tehnyt odottamattomia ja itselleni hyvin odottamattomia asioita. Hain oppilaskunnan hallitukseen ja laitoin itseni peräti kahdelle teatterikurssille. Voitteko kuvitella? En minäkään. Ehkä hiljainen ja harkitsevainen ulkokuoreni alkaa hiljalleen halkeilla, kuka tietää.

Lainakirjoista koostuva pino vain kasvaa, ehkä voisin seuraavaan päivitykseen laittaa kuvia uusista luettavista. Haen mielenrauhaa lyhyistä joogaharjoituksista, kun en alkeiskurssille vieläkään ehtinyt. Syksyllä ilmoittaudun ainakin japanin kurssille, jos pääsisin oikean opiskelun rytmiin, kun itsenäinen opiskelu ei ole oikein luonnistunut monien ja taas monien yritysten jälkeen. Meinasin ihan aikuisten oikeasti purskahtaa eräs päivä itkuun, kun olin juuri päässyt koululle ja olin ripustamassa takkia naulaan, sillä oivalsin, että tällä olennolla voi olla mahdollisuus päästä Japaniin tämän vuosisadan aikana. En kuitenkaan mene kirjoittamaan mitään kiveen, sen näkee sitten ajan kanssa. Mutta ette uskokaan kuinka paljon olen saanut motivaatiota pitää itseni kutakuinkin ihmisenä ja hoitaa koulutehtävät, vaikka silmät kuinka lipsuisivat iltaisin. Toivon todella, että tämä ideankaltainen onnistuisi (ja ei, en ole ryöstämässä pankkia, jos joku veijari jo niin ehti arvailemaan!).

Riemuni oli mitä suurin, kun Sustain the Untruth vuosi nettiin päivää ennen virallista julkaisua. Riemu vaihtui hyvin pian kyyneliksi ja tärinäksi, koska... se vain on tajunnanräjäyttävä. Kun kertosäe pärähti soimaan niin liihottelin aivan omissa sfääreissäni. Rakkautta, rakkautta vain se on.

Minä mokoma myös menin rakastumaan ADAMSiin. Joka tulee - muistaakseni - huhtikuussa Suomeen keikalle. No, mikäs siinä, mutta edessä on 30STMn keikka, joka on kuukautta ennen ADAMSia. Liput on jo hankittu ja majoitus sovittu, joten voitte kuvitella katkeruuteni. Olisin myös samalla päässyt näkemään suomalaisista visual kei-yhtyeistä suosikkini, Karmian livenä, sillä kyseinen yhtye toimii lämppärinä ADAMSille. Yritän tässä lohduttautua sillä, että seuraavalla kerralla sitten ja yritän unohtaa sen, kuinka harvoin visual kei-yhtyeitä eksyykään tänne Suomeen - ja vielä harvemmin sellaisia, joiden musiikista pidän. Syvä huokaus. Nyt olen ulissut tarpeeksi.

Laitetaan tähän loppuun vähän nostalgiointia ja näine hyvineni siirryn roolipelaamisen ihmeelliseen maailmaan hetkeksi. じゃあね！！

Dir en Grey - Garden

Ps. Pakko änkeä tämä vielä tänne. Katsokaa nyt, kuinka suloisia he ovat (tai siis Kai-kun on ;_;). Jäin tuijottamaan tätä gifiä luvattoman pitkäksi aikaa.

#26 Master and servant

Väsyttää, mutta kirjoituttaa. Kuvien muodossa parin viime päivän sisältöä.

Kyllä, kyllä. En edes puolustele itseäni, tämä sarja on vain niin mahtava. Aloitin myös Sherlockin kolmannen tuotantokauden katsomisen. Nämä kaksi sarjaa repivät sieluni kahtia.

Pienen ihmisinhon keskellä onnistuin lähtemään ulos pienestä luolastani heimokokoukseen. Se piristi ja paljon, kiitos teille kolmelle ihanalle olennolle (Jyrki on muuten paras, mitä tulee Moosesten piirtämiseen). Noudatamme aina jonkinlaista nyyttikestimenetelmää, eli jokainen tuo jotain. Minä vein pullon pahinta myrkkyä, pepsiä. Pullon merkitsin hyvinkin omaperäisen weeaboo kawaii desu desu-tyylin (älkää kysykö) mukaan, etteivät porukat vain erehtyisi koskemaan siihen. Ja se toimi. Taidan noudattaa tätä menetelmää jatkossa.

Onigireja teimme ja halusin välttämättä tuoda taiteellisen puoleni esiin. Huomasin jälleen, kuinka hyvää merilevä onkaan, nytkin tekee mieli. Tiedostan kymmenen metrin päässä olevan merileväpaketin olemassaolon aivan liian hyvin, mutta kuten eräs onnellisuustutkija sanoi, jos kestää houkutusta 20 sekuntia on epätodennäköisempää, että antaa sille periksi.

Ja vielä loppuun hyvin lyhyt ja turha video. Lähdemme lautaselta ja palaamme lautaselle ennen suurta taistelua, jonka tuloksena oli yllättävän hyviä onigireja.

Kyllä minustakin löytyisi video, mutta tarkennus oli kadonnut muihin ulottuvuuksiin. Ja ääntäkään ei kuulunut, unohdin laittaa tallennuksen päälle asetuksista. 

Ja tässä vielä minä keskittyneenä leikkaamassa silmiä kirurgisen tarkasti.

#25 Fallen warriors

Sisimpäni täytti onnellisuus odotuksen tuskan ohella, kun luin JaMEn sivuilta, että DIR EN GREY julkaisee uuden sinkkunsa 22. päivä tätä kuuta. Mieleni tekisi hyppiä ympäri piskuista huonettani ja huutaa julki innostuneisuuteni. Olen kuunnellut kaksikymmentä sekuntia pitkän teaser-pätkän niin monta kertaa, etteivät sormet riitä. Tämä tietysti tietää rahanmenoa, mutta uskon että onnellisuuteni kompensoi sitä ylivoimaisesti. Dir en grey on minulle vähän uudempi tuttavuus, mutta yhtye on jo rakentanut pesän sydämeeni ja varsinkin uudempi tuotanto on uponnut minuun vahvasti.

DIR EN GREY -「SUSTAIN THE UNTRUTH」Teaser

Ei tätä voi olla rakastamatta, tai ainakaan minä en voi. Mutta en tullut vain tuomaan julki innostustani, sillä tarjolla on jälleen materiaa. Tai pikemminkin asioita, jotka eivät vain ole käsinkosketeltavia kappaleita, vaan joilla on paljon tunnearvoa ja ne antavat minulle paljon iloa näinä pimeinä päivinä.

Ylärivin kirjat olen ostanut, alhaalla olevat ovat lainassa. Kirjaston poistomyynnit ovat sellainen kiusaus, jota en koskaan opi vastustamaan. Minulla ei ole tietynlaista genreä, jota erityisesti lukisin, vaan luen sitä, mikä minua kiinnostaa. Ja kuten kuvasta voi huomata, kiinnostuksenkohteita on monia erilaisia. Kuikansulka on ala-asteaikainen lempikirjani, jonka äärelle olen nyt palannut. Olen innoissani jo pelkästään kartoista, joihin kirjatut nimet ovat tuttuja monien vuosien takaa. En malta odottaa, että pääsen lukemaan tätä. Punainen lohikäärme taas on sellainen velvollisuudenkaltainen, johon olen tässä hiljalleen tutustunut alettuani katsomaan Hannibalia, joka muuten siirrettiin harvinaisen tyhmälle ohjelmapaikalle. Räy. Thomas Harrisin kirjoitustyyli on aivan omissa ulottuvuuksissaan ja pelkästään hyvällä tavalla. Vaikka kirjan joissakin kohdissa hirvittääkin vähän ja tekisi mieli sulkea silmät, on tarina kuitenkin napannut minut mukaansa. Innolla - ja vähän kauhuissanikin, pakko myöntää - odotan Uhrilampaiden aloittamista.

Nämä olen myös ostanut poistomyynnistä. Näihin en ole vielä sen koommin perehtynyt, joten en osaa sanoa mitään. Mitä nyt olen kuitenkin Keisarin pandaa selaillut niin olen rakastunut kuvitukseen täysin.

Rakkautta.

Tämän sain lainaan englannin opettajalta. Minulla ei ole mitään tietoa tarinasta, koen tämän lukukokemuksen ja mielenkiinnon ohella myös osana sivistystä.

Varasin kirjastosta myös Valtaistuinpelin. Jonkin aikaa sitten yritin katsoa itse sarjaa, mutta se ei napannut minua mukaansa. Päätin antaa kirjalle vielä mahdollisuuden, koska kirja ja televisiosarja ovat mielestäni aivan kaksi eri asiaa.

Ja jos olette miettineet, mitä olen tehnyt, niin...

... tätä! Torstaina marssin epävarmuutta sisimmässäni koulun jälkeen lankaostoksille, mutta yllättävän hyvin tässä on edetty. Vihjeitä en anna vaan näette sitten, kun olen saanut valmista!

#24 "It is connected in my mind", added he, "with a very odd story."

Pakenen velvollisuuksia jälleen tänne blogimaailmaan ja kyllästän rakkaan veljeskuntani materialla, josta suurin osa on joululahjoja. Olen kyllä maan mainioin syömään sanani, kun ensin julistin, etten esittele lahjojani laisinkaan.

Tämä laite on rakkautta kerrassaan. Herätysvalo taitaa olla oikea suomenkielinen nimitys. Epäluuloni kyseisen laitteen toimivuutta kohtaan hälvenivät heti seuraavana aamuna, kun laitoin herätyksen. Heräsin valoon yllättävän virkeänä jopa ennen varsinaisen hälytyksen alkamista, joka sekin on lintujen sirkutusta. En voi sanoin kuvailla tätä rakkauden määrää.

Kyllä, suklaateetä. Ja niin syntisen hyvää, voisin kylpeä siinä. Paljon parempaa kuin kaakao omasta mielestäni.

Rakkauden jakaminen vain jatkuu, sillä ostoslistalla jo hyvän aikaa kummitellut mp3-soitin löysi tiensä hellään huomaani. Tätä on odotettu ja tarvittu, eikä enää tarvitse pelätä puhelimen akun loppumista kesken päivän.

Tekken Tag Tournament 2, jonka ostin veliotukselta parilla eurolla. En niinkään perusta tappelupeleistä, mutta tähän olen kumman koukuttunut, eikä tässä pelissä verikään lennä. Lisäksi olen aivan lääpälläni hahmojen ulkonäköön, vaikka hieman kulmiani kurtistelenkin joidenkin naishahmojen vähäiselle pukeutumiselle.

Ja tämä oli se paketti, jota odottelin. Olin vuoden verran - kyllä, vuoden - kuolaillut tätä astronauttipaitaa Cybershopin sivuilla ja kun huomasin sen aletuotteisiin listattuna, ei tarvinnut kahdesti miettiä, tilaanko vai en. Ja hyvään aikaan ostin, sillä parin päivän kuluttua tilaamisen jälkeen, kun kävin katsomassa paitaa, hinta oli taas sen 19 euroa, kun omani poimin yhdeksän ja puolen euron hintaan. Hyvä tuuri, oi kyllä.

Lisää, mutta kuitenkin vähemmän materiaa seuraavassa postauksessa.
Tänään on vuorossa:

• matematiikkaa
• japania
• TERAa
• voisin yllättää itseni ja käydä lenkillä
• voisin yllättää teidät ja tehdä toisen postauksen
• glögiä

#23 VANGUARD

exist†tracea olen palannut kuuntelemaan viimeisinä lomapäivinä, eräs suosikkikappaleistani pomppasi siis otsikoksi, vaikkei Vanguard kuitenkaan tule koskaan voittamaan Sacrifice Babya. Huomenna sitten koittaa paluu kouluun. Onneksi huomenna on torstai ja koulu alkaa vasta yhdeltätoista. Olo on vähän sekava, mutta myös jännittynyt. Puolentoista viikon epäinhimillisen elon jälkeen minun pitäisi taas olla järjestelmällinen ja toimiva kokonaisuus. Saavuttuani tänään kotiin huokaisin kohtalooni alistuen ja pyyhkäisin pölyt kalenterin ja kirjojen pinnoista, olin heittänyt ne ensimmäisenä lomapäivänä huoneeni nurkkaan ja antanut virua siellä.

Mutta sängylläni myös lepäsi ilahduttamassa paketti Partioaitta-nimiseltä sivustolta. Hämmennyin siitä, että paketti tuli jo nyt, mutta nopea toimitusaika on vain hyvä asia (tein tilauksen 24. päivä ja 30. päivä tuli saapumisilmoitus). Paketti sisälsi tummansinisen Kånken-repun, joka sai heti eteensä varsinaisen tulikokeen, kun kiskaisin sen selkääni ja juoksin, hypin ja säntäilin ympäri asuntoa testatakseni, onko se niin mukava selässä kuin minun on annettu ymmärtää. Kyllä se vain on. Notkoselkäni vain kaipaa totuttelua muutaman vuoden kestäneen olkalaukkuelämän jälkeen, mutta kyllä se tästä.

Ja koska on melkein päivänselvä asia, että valtaosalla saman koulun nuorista naisista on samanlainen reppu, päätin lätkäistä parit kuvat personaallisuuden lisäämiseksi ja ihan vain tunnistamisen kannalta.

Pari asiaa odottaa vielä valoon astumista täällä blogin puolella, mutta yksi paketti on vielä tien päällä, joten odotan sen saapumiseen asti.

Mutta, toivottavasti teidän vuodenvaihteenne sujui hyvin, ette saaneet raketteja ikäviin paikkoihin (hyvin monitulkinnainen ilmaisu, naurahdin) ettekä juosseet alastomina ulkona humalapäissänne. Kovasti säälin koiria ja eläimiä ylipäätään, itseänikin hieman pelotti istua suljettujen sälekaihtimien takana, koska paukkeen puolesta olisi voinut luulla ydinsodan olevan käynnissä. Kävin pienellä kävelyllä ihmettelemässä eloa ja kyllä hymy kutitteli omiakin suupieliä, kun polvenkorkuiset olennot ympärillä nauroivat ja kirkuivat osoitellen raketteja lumoutuneina. Tämän vuoden ensimmäinen sana oli yolo. Hyvin lähti vuosi käyntiin.

Harmittaa kovasti, kuinka joulu ja uusivuosi ovat nykypäivänä jotain aivan muuta kuin lapsuudessani. Mutta sain sentään kiskaista pukkia parrasta, se paransi vähän mieltä. Kysyin minä ensin luvan, ei minulla ole tapana purkaa patoutumiani muihin ihmisiin.

Puhuin edellisessä postauksessa jotain tämän vuoden tavoitteiden listaamisesta, mutta taidan nielaista sanani kuivina. Se tuskin olisi mielenkiintoista luettavaa, toivoin kaikkea maailmanrauhasta lankakauppaan pääsemiseen.

exist†trace - Sacrifice Baby