#41 Tyttö juoksi paljain jaloin

Puuduttavien kahden tunnin jälkeen, kun maisema vaihtui metsän jälkeen lakeuksiin ja latoihin, minä huomasin sen - vihertävän nurmikon! Päästyäni kotiin kiskaisin sukat jaloistani ja tyrkkäsin kamerani veliotukselle juostessani takapihalle paljain jaloin ja simpukka kädessä - simpukan sain isältä viikonloppuna. Nyt minulla on kylmä.

Viikonlopun aikana minä olen useampaan otteeseen kaivannut kotiin piskuiseen huoneeseeni, jota äitini nimittää luolaksi. Sellainen se minulle omalla tavallaan onkin, paikka, jossa voin olla rauhassa, koska rauhaa minä kaipaan. Mutta hyvä viikonloppu oli, löysin kirpputoreilta paljon asioita, joita voisin yrittää esitellä seuraavassa merkinnässä! Tekstistäni huomaa varmasti, etten jaksa pysähtyä ajattelemaan, tahtoisin vain lähteä juoksemaan aurinkoon, mutta ehkä kuitenkin jään juomaan piparminttuteetä ja parantelemaan itseäni. Oloni on hyvin puolikuntoinen.

#40 Minulla on maailman hienoin kalakirjanmerkki

Huomasin tänään, että blogillani on 22 lukijaa. Yhdelläkään blogillani ei ole ollut koskaan yhtä monta seuraajaa, joten olen vähintäänkin hämmentynyt - hyvällä tavalla vain. Mukava huomata, että tällä julkisella selviytymispäiväkirjalla on lukijoita!

Kevätväsymys on jo helpottamaan päin, ja olen kohdannut kaksinaamaisen ystäväni, jota olen salaa kaivannut. Hänen nimensä on Inspiraatio. Juuri hänen ansiostaan minä haluaisin vain olla vapaa velvollisuuksista, vapaa piirtämään, maalaamaan ja kirjoittamaan! Pidän ystävästäni kovin, vaikka toisinaan hän katoaakin sanaa sanomatta ja jättää jälkeensä kärttyisen minäni. Kuitenkin, olemme vuosien mittaan pysyneet väleissä ja tehneet sanattoman sopimuksen, että keväisin hän palaa, kadoten vasten tahtoani muutaman kuukauden kuluttua ennen roudan saapumista.

Kirjoja minä olen taas vihdoin alkanut lukemaan. Luen vuoden ympäri, mutta nyt olen palannut normaaliin ja tuttuun rytmiini - kirja illassa, kirja tunnissa, kirjoja viikonlopun aikana, kirja repussa, kirja yöpöydällä, kirja keittiössä. Keskimmäisessä kuvassa on ystäväni Valheen taiteilema kirjanmerkki, jonka hän teki tilaustyönä - pyysin häneltä kesken koulupäivän kalakirjanmerkkiä. Ja sellaisen sain. Nyt minä olen iloinen.

Mainitsin edellisessä päivityksessä meneväni katsomaan J.S. Meresmaata, Tiina Lehtinevaa ja Jussi Matilaista Seinäjoen kaupunginkirjastolle tilaisuuteen, jonka oli järjestänyt Suomen nuorisokirjailijat ry, ja mielestäni se oli erittäin onnistunut. Arvaukseni osui oikeaan, ja väkeä kerääntyi paikalle kourallisen verran, mutta se ei haitannut ainakaan minua. Tilaisuutta varten varattu tunti lensi kuin siivillä ohitse, ja oli kerrassaan viihdyttävää kuunnella näitä kolmea kirjailijaa, vaikka erityisesti Meresmaata olin menossa katsomaan - kukapa ei menisi, kun kyse on lempikirjailijasta. Sain häneltä jopa nimmarin, joka löysi kotiin päästyäni heti kunniapaikalle seinälle!

Itse tapahtuman sisällöstä sen verran, että kirjailijat kertoivat ensin vähän itsestään, tuotannostaan (antaen pientä lukunäytettä), minkä jälkeen oli vuorossa keskustelua. Kirjailijat kysyivät toisiltaan kysymyksiä, mutta myös yleisö sai esittää niitä, mikäli mieleen juolahti. Esille nousi muun muassa kirjailijan päivärytmi ja taustatyön tekeminen kirjaa varten. Kirjailijat keskustelivat myös fantasian ja realismin häilyvästä rajasta, saamastaan kritiikistä ja kokopäiväisenä kirjailijana toimimisen vapaudesta. Huumori oli koko ajan läsnä, ja keskustelua oli ilo seurata!

Näin aiheesta moottorisahaan. Kesän lähestyessä tuntuu vähän tyhjältä. Ensinnäkään, en ole menossa - näillä näkymin - millekään keikalle. Koulun päättyessä tältä keväältä jäävät myös ihmiset. Toisaalta elämässäni täällä ei ole mitään valitettavaa, mutta kyllä minä kaiholla jään kaipaamaan. Mutta ollakseni positiivinen, minulla on enemmän aikaa lukea kirjoja, kierrellä kirpputoreilla, viettää aikaa heimolaisten kanssa ja kerätä voimia ennen kuin pimeys taas palaa. Ehkä tänä kesänä voisin hankkia kesävaatteita ja kokeilla hiusrintamalla jotain uutta väriä! Voi ei. Nyt iski malttamattomuus.

#39 Lopussa rakastan polkupyörää

On projektiviikko, jonka ajan minä kirjoitan ja luen luovasti. Olemme herätelleet aistejamme ja tehneet havaintoja ympäristöstä. Perjantaina lähtiessäni opettaja käski havainnoimaan, joten puolituntinen bussimatka kului siinä, kun pyörin ympäriinsä karkkikaupassa olevan lapsen tavoin.

Voi, miten vanha talo! Mutta mitä tuo auto tekee sen pihassa?
En olekaan ennen huomannutkaan tuota siltaa...
Tuo puu näyttää siltä kuin se olisi kyllästynyt elämäänsä ja tahtoisi kiskoa muut lajitoverinsa mukaan tutkimaan maailmaa!

Niskani arvosti. Ja kotona nukuin kahden tunnin päiväunet, minkä jälkeen tein riisipalloja.

Sitten minä katsoin minulle uuden - mutta nyt jo erittäin rakkaan - yhtyeen livetaltioinnin ja kävin miltei kaikki mahdolliset tunnetilat läpi niiden kahden tunnin aikana. Kyseessä on Nocturnal Bloodlustin Gears of Omega.

Sitten minä olen huomannut, että iloisuus ja onnellisuus ovat tarttuvaa sorttia. Pohdin erään ihanan Saran kanssa, että koulussa pitäisi ottaa oppiaineeksi elämän ihanuus. Kolme viikkoa sitten aloitin myös 100 happy days -haasteen, joka on edennyt mitä mainioiten. Olen oppinut, että iloinen voi olla minimaalisistakin asioista.

 - tuttu, joka käveli kadulla vastaan ja hymyili (Maima, saat nyt kunniamaininnan!)

Lukekaa myös hänen blogiaan, voitte tehdä hypyn bittiavaruuden läpi tästä painamalla. Ja ilostuttavien asioiden lista jatkuu.

 - aurinko, joka paistoi eräs päivä niin kirkkaasti, että jouduin siristelemään silmiäni
 - aikaa kunnon aamupalalle
 - ajatus siitä, että minun koulustani saa maailman parasta vaniljacapuccinoa
 - kissakuvat
 - norsuvauvakuvat
 - tietoisuus siitä, että ilmaisutaito jatkuu ensi viikolla
 - hyvin nukuttu yö
 - artikkeli, josta sain arvosanan 9½ ja vielä opettajan onnittelut kaupan päälle
 - se, että on iloinen siitä, että muille ihmisille tapahtuu ihania asioita

Kliketiklik.

Sitten minä sain hysteerisen fanityttökohtauksen, kun luin J.S. Meresmaan - joka on lempikirjailijoideni kolmen kärjessä - esiintyvän maanantaina Seinäjoen pääkirjastossa. Kyllä, olen todellakin menossa.

Tässä oli tältä erää kaikki, yritän seuraavaksi palata kuvarikkaampien postausten kera. Kevätväsymys todellakin osaa tehdä elämästä yhtä eloonjäämistaistelua ja kynnys asioiden tekemiseen kasvaa kertaheitolla. Mutta onneksi on polkupyörä. Polkupyörä lukeutuu elämäni tärkeiden asioiden listaan. Polkupyörä on ihana.