#22 めりーくりすます！！

Eli näin suomeksi, hyvää - vähän myöhäistä - joulua lukijakunnalleni. Havahduin hetki sitten siihen tosiasiaan, ettei tätä vuotta ole kuin muutama päivä jäljellä. Muiden olentojen tavoin vietän joululomaa ja näiden muutaman hassun päivän aikana unirytmi on sekoitettu niin hyvin, ettei paluuta entiseen ole. Ainakaan kivuttomasti, mutta se ei ole tämän päivän murhe. Jouluruokaa ja suklaata on syöty niin, että olen vain kiitollinen siitä, että joulu on kerran vuodessa.
Lahjojakin sain muutaman, mutta en niistä rupea sen kummempaa laajamittaista esitelmää tekemään. Isän luona odottaa vielä pari pakettia. Ehdottomasti hauskin lahja tähän mennessä on ollut valoherätyskello - keksikää jokin järkevämpi nimike, itseltäni ei onnistunut - joka on jo muutamana päivänä herättänyt minut lintujen liverrykseen ja valoon. Mutta koska minulla ei ole tämän lisäksi sen suurempaa kerrottavaa elämästäni tällä hetkellä, lätkäistään teidän iloksi muutama kuvatus.

Koska ulkona on lähinnä satanut joko vettä tai räntää - tänään hetken jopa lunta! - en ole hirveästi liikkunut mihinkään mitä nyt tänään kävin tuulettamassa aivoja Raikan luona. Muuten olen lukenut ja nukkunut. Hyvä on, vähän olen pelaillut ja kirjoitellut ja tumblrissakin pyörinyt (saa seurata heh_heh, sivupalkista löytyy linkkiä), mutta en muuta. Otan kaiken mahdollisen unen irti tästä lomasta, edessä on kuitenkin vielä pitkä kevät. Onneksi opon kanssa kevennettiin lukujärjestystä, etten ole aivan raunioina. En muista, mainitsinko siitä tämän blogin puolella. Odottelen muuten astetta jännittyneemmissä tunnelmissa viime jakson todistusta, sillä nyt oikeasti olen jopa jaksanut panostaa vaikka filosofian vihko on enemmän luonnosvihko kuin apuväline kokeeseen lukemisessa.

Tällä hetkellä soi SnK:n soundtrack, jälleen kerran. Mietin millainen tyhjä kohta sielussani olisikaan ilman sitä animea. En ole uskaltanut katsoa 14. jaksosta eteenpäin, mutta ehkä minä jossain kohtaa kerään rohkeuteni rippeet. Diabolik Loversinkin katsoin loppuun ja voi sitä headdeskin määrää. Pidän animen visuaalisesta ilmeestä, mutta siinä se. En edes tarkalleen tiedä, miksi lähdin katsomaan sitä. Jos jotain vampyyrianimea katson, niin se on Vampire Knight, koska 14-vuotias Elle. Vaikka olen jo kasvanut yli siitä, niin toisinaan tekee hyvää taantua sohvannurkkaan vollottamaan epätoivoisen rakkauden nimeen.

Kalkkisminä tosiaan. Viime vuonna sitä ryntäsi nuoren olennon riemulla ja voimin penkomaan jokaisen vastaantulevan alelaarin, mutta nyt sitä vain ajattelee, että "noh, joskus sitten". Mieluummin rauhassa ja harkiten kuin nopeasti, hätiköiden ja muiden ohi kiilaten sovituskoppiin.

Yksi rakkaudenkohde minulla on jo, löysin nimittäin eräästä kenkäkaupasta hyvin ihanat läskipohjaiset tennarit. Inkku ei yhtään pitänyt sanasta läskipohjainen, koska eivät kengät voi lihota. Mutta läskipohjaiset ne ovat silti ja minä rakastan niitä. Ja ehkä minä joskus sitten saan ne omakseni.

Alunperin piti laittaa tähän postaukseen tavoitteita ensi vuodelle, mutta olkoon sen vuoro sitten, kun tämä vuosi on takanapäin. Huomenna on taas mahdollinen heimokokous, johon kamerani saattaa myös päästä kurkkaamaan.

#21 RED SUN

Sitä tuli taas vähän ikään kuin puolivahingossa leikittyä ulkoasulla ja nimellä. Tuskin tämä tällaiseksikään täysin jää, kunhan vain väsäsin nopeasti jotain, mikä edes jollain tapaa miellyttää silmää. Nimen vaihdoin siksi, ettei keisari Klaus enää tuntunut omalta itseltä.
Mutta tulin minä ihan aiheen kanssa tänne kirjoittelemaan, hain nimittäin tänään tämän jakson kuvistyöt, joita on kolme kappaletta. Periaatteessa neljä, jos subjektiivinen kuvantulkinta lasketaan mukaan, mutta siitä en aio mainintaa enempää kirjoittaa. Sen verran voin vielä kertoa, että kirjoitin Paul Gauguinin teoksesta When will you marry? Kyseistä teosta inhosin - hyvä etten vihannut - lapsena, joten se on painunut hyvin mieleen. Kirjoitettavaa riitti ja kirjoittaessa tuntui vähän hullunkuriselta pohtia maalausta nuorukaisen näkökulmasta, eikä pienen heiveröisen olennon, joka pystyi laskemaan ikävuotensa yhden käden sormilla.

En ole koskaan osannut erityisemmin leikkiä vesi- ja peiteväreillä, siksi lopputulos on vähän mitä on. Totorosta olisin tahtonut pörheämmän, mutta tussilla oli yllättävän hankalaa piirtää kuivuneen värikerroksen päälle. Tehtävä oli siis valita kaksi taidekorttia, jotka tuodaan samalle paperille ja joukkoon lisätään jokin sarjakuvahahmo. Ensin ajattelin Haurua, mutta päädyin Totoroon, koska se on mielestäni simppelimpi piirtää. Omiksi korteikseni valitsin tämän (yritin Totoron kohdalla luoda sinisen ja vihreän eri sävyjä) ja Joulu Vaasassa-nimisen maalauksen, jota en tosin tähän hätään löytänyt. Mutta siinä esiintyy tuo samanlainen kuulas tausta.

Kuva ei ole oikeasti noin ylivaloittunut, armas ystävä Blogger se vain osoittaa rakkauttaan. Mutta anygays, toinen kurssin töistä oli savityö. Eikä mikä tahansa sellainen, vaan meidän piti ensin miettiä, missä olemme omasta mielestämme parhaita ja sen pohjalta suunnitella itsellemme palkinto eli tämä savityö. Minä sitten päätin olla maailman paras Kuroshitsuji-fani ja antaa itselleni palkinnoksi minikokoisen Tanakan. Harmittaa, että lasitus teki kasvoista vähän muodottomat, eikä kaivertamia ryppyjä jyyrikaan näy paitsi otsan alueella. Muuten työ onnistui yllättävän hyvin!

Kolmas työ oli omakuva. Vähän erikoisempi sellainen, meidän piti nimittäin suunnitella mustasta kartongista geometrinen esine, johon liimattiin itseotettuja kuvia, joiden avulla kertoo itsestään ja elämästään. Päästin itseni vähän helpommalla ja valitsin kuvat vanhojen joukosta, mutta kyllä nämä mielestäni ihan hyvin tiivistävät. Minulla on avain- ja lintuorigamiriippuvuus, keräilen Coffee Housen take away-kuppeja, pidän lehdistä syksyllä ja norkoilen yleensä koulun jälkeen kirjastolla, jos pitää odotella bussia.

Tämä ei kuulu kurssiin, vaan raapustin tämän sunnuntai-iltana. En pahemmin kiinnittänyt huomiota siihen, meneekö kasvojen rakenne oikein ja ovatko mittasuhteet niin kuin pitää - ei sillä, että joskus vaivautuisin :_D - kunhan vain annoin kynän viilettää paperilla.

Tuntuu niin hassulta ajatella, että jouluun on viikko. Varsinkin, kun ulkoa on kadonnut se vähäinen lumi, joka satoi sunnuntaina. Ihan oikeasti itkettää, ei se ole mikään joulu, jos ei ole lunta.

#20 GET YOUR CRAYON CRAYON

Woop woop ja silleen. Vietän tässä lauantai-iltaa ylhäässä yksinäisyydessäni ja kun en muutakaan tekemistä keksinyt, niin päätin kirjoitella tänne. Kolme tuntia autossa istumista ja muuttoapuna toimimista, joten armahtakaa minut saastainen kuolevainen siitä, että tekstin laatu todennäköisesti päästelee kuolonkorahduksia helvetin liekeissä.

Jos edetään kronologisessa järjestyksessä, niin...

Niin. Karvoja Kiinasta, jee. Talkkia tuo yksilö vielä kaipaa ja vähän saksimista, mutta muilla tavoin olen erittäin tyytyväinen. Reuhka on valmistettu korkealaatuisesta japanilaisesta kuidusta (jos nyt oikein muistan) ja itse suoristin tuota huoletta, kunhan vain ensin laskin lämpötilaa. Suositus taisi olla 150 celsiusastetta, mutta ei syntynyt sen suurempia katastrofeja, vaikka omassa suoristusraudassa minimilämpötila on se 180 astetta. Jahka olin reuhkan kiskaissut päähäni ensimmäistä kertaa, kokeilin heti ensimmäisenä, voiko se päässä moshata. Ja vastaus on kyllä! Yllätyin ylipäätään siitä, kuinka hyvin peruukki pysyy päässä - vähän liiankin hyvin, jos rehellisiä ollaan. Äitikin innostui tästä niin kovin, että päätyi lopulta itsekin kokeilemaan peruukkia. Kikatimme kuin teinitytöt konsanaan, sepäs oli kovin suloista!

Ah, lisää materiaa. Eräs synkkä ja myrskyinen päivä kävin koulun jälkeen Seppälässä ja liimauduin oitis koruosastolle, koska sisimmässäni piilee pieni harakka. Ei filosofi tai lehmä, kuten opettajani silloin tällöin sanoo. Vain harakka. Koruosastolla oli tosiaan ruhtinaallinen alennusrumba menossa ja tällaisen niittinahkarannekehärpäkeasian minä nappasin matkaani.



Sitten minä olen vain lukenut Meresmaata ja rakastunut yhä vain enemmän, jos se on enää mahdollista. Mifongin aikaa siis lueskelen. Pakko mainita, että olen kerrassaan hämmentynyt, kuinka Meresmaan kieli on muuttunut sitten Mifongin perinnön, mutta en valita, sillä teksti on nyt paljon kevyempää. Ihminen on mukavuudenhaluinen lurjus ja myönnän kuuluvani siihen kastiin, oi kyllä.

Torstaina oli koulumme itsenäisyyspäiväjuhla, johon minä mokoma raahauduin, vaikkei minun olisi edes tarvinnut. Toisaalta minulla olisi ollut koko päivän aikana vain yksi tunti, joten olisin takuuvarmasti jäänyt jatkamaan unia. Otin kameran mukaan, että olisin voinut ottaa kuvia, mutta ainoa saldo koko juhlasta on tässä. Siinä missä yläasteella seistiin ulkona pakkasessa - tytöt mekossa ja pojat puvuissa - ja katsottiin, kun liput vedettiin salkoon, niin lukion juhla oli hämmentävän mukaansatempaava. Ensin oli lipun kantaminen lavalle ja puhe, minkä jälkeen koulun vaihto-oppilaat kertoivat omien maidensa kulttuurista, mikä oli oikeasti mielenkiintoista kuunneltavaa. Loppua hieman kevensi se, että juhla julistettiin jo päättyneeksi, kun eräs opettaja huusi "Seis! Maamme-laulu!"

Keskiviikkona oli hyvän mielen joulutempaus. Globaalikasvatusryhmä myi leivonnaisia ja arpoja, joiden tuotot lahjoitettiin aids-orvoille. Kaverini ovat tässä ryhmässä, ja vietinkin sitten hypärini heidän kanssaan arpoja myyden. Hallitus tarjoili ilmaista glögiä, ja kyllähän sitä tuli päivän aikana tankattua. Terveystiedon tunnin aikana tuhertelin omaan mukiini ja eräs tuttavani piirsi siihen kalan tai matelijan. Kuppi on nyt hyllyssäni muistona.

Mitä perkelettä Blogger tuhoaa kuvia. Muutti tämänkin kauhean ylivaloittuneeksi.

Torstaina koulu loppui jo puoli yhdeltä ylioppilasjuhlien takia, jolloin käytin tilaisuuteni hyväksi ja otin kuvia kuvisluokalla olevasta dada-taideteoksesta, eli tuosta sohvasta ja punaisista ympyröistä, joita leikkasin aikaisemmin sormet krampeilla. Ironista sinänsä, sillä dadan tarkoitus on olla taiteen vastakohta eli antitaidetta, vaikkakin sitä alettiin kutsumaan taiteeksi myöhemmässä vaiheessa. Alunperin dada siis pyrki edustamaan kaikkea, mitä taide ei ole.

Dada-teoksen kuvaamisen ohella otin kuvia myös muusta esillä olevasta taiteesta. Rakastan ympäristötaidetta, kuten koulussamme näitä origameja, jotka roikkuvat käytävillä katosta. Silloin tällöin pysähdyn pelastamaan hirttäytyneen kurjen.
Kuvia ottaessa läheisestä luokasta astui ulos filosofian opettajani, jolle en niinkään ole puhunut kurssilla tai ylipäätään. Mutta selitin hänelle - kun hän kysyi, mitä teen - dadasta innoissani ja hämmennyin, sillä tuntui kuin oppilaan ja opettajan välistä auktoriteettikuilua ei olisi.

Alimmassa kuvassa sinihiuksinen ystäväni maalaa mediakurssin työtä koulun jälkeen. Päästyämme  koululta kävimme kirjastossa ja aloitin matkan kohti tuntematonta, sillä...

... lainasin nämä kirjat. En pääse yli tuon ylimmäisen ulkoasusta, mutta ehkä elän tämän asian kanssa. Saapi nähdä, miten tämä projekti lähtee käyntiin, kovin olen keskustellut rippileirini isosen kanssa japaniksi, mutta kirjaa saa plärätä tovin ja nettiäkin välillä käyttää apuvälineenä, mutta ainakin on haastetta heti alussa. En ole juurikaan päässyt johdantoja pidemmälle, kun on ollut tämä kiireinen viikonloppu, mutta ensi viikolla sitten.

Ateljee.

Minua muuten ilostuttaa kovin, kun teitä lukijoita ilmaantuu tänne maailmankolkkaan!

#19 UNDER THE ROSE

♔ Cocklobin - Under the Rose

Olen taistellut pitkään sitä ajatusta vastaan. En ole tahtonut myöntää sitä, sillä se olisi heikkoutta. Mutta nyt en voi sille enää mitään, en näin pitkän ajan jälkeen. Minulla on ikuinen hiuskriisi.

Hyvä syy tunkea pärstäänsä blogin täytteeksi.

Mallien suhteen olen kokeillut tässä vuosien aikana vähän sitä sun tätä, väreistä puhumattakaan. On ollut mustaa, vaaleaa, punaista, ruskeaa ja viime keväänä yritys värjätä tässä vaiheessa keskuudesta kadonnut takapiiska lilaksi (epäonnistui, sen voin mainita). Minä tahtoisin hiuksilta ennen kaikkea sitä, että niitä olisi helppo käsitellä. Toisaalta kaipaan nykyiseen reuhkaan reilusti lisää pituutta. Ja väri on yksi ikuisista ongelmista. Tällä hetkellä haaveilen tuhkanvaaleista tai hopeanharmaista kutreista.

Kuvat Tumblrista. Ugh.

Porukat eivät ehkä ideasta innostu, mutta tässä on reuhkan kasvaessa hyvin aikaa vakuutella. Ei se ole kuitenkaan pois heiltä, kun olen viime aikoina ryhtynyt käyttämään omia rahojani, joten itse nämä karvat kustantaisin.

Muihin asioihin. Eilen kävin Raikan, Jyrkin ja Neerien kanssa katsomassa Vihan liekit, enkä tiedä, mitä sanoisin. Taaskaan. Monessa kohtaa ärsytti, kun tapahtumat eivät menneet kirjan mukaan, mutta kirja kirjana ja elokuva elokuvana. Iso plussa kuitenkin visuaalisen ilmeen parantamisesta sitten ensimmäisen osan, ulkoisesti katsoin sitä mielelläni, mutta tarinallisesti en, vaikka lisäysten/muutosten joukoissa oli muutama selkeyttävä ja kekseliäs kohtaus, kuten Plutarchin ja presidentti Snow'n keskustelut pelin aikana, joita ei ollut lainkaan kirjassa. Jos täytyisi pisteyttää, antaisin elokuvasta kolme ja puoli pistettä viidestä.

Ennen elokuvaa kokoonnuimme heimon kanssa kirjastossa, josta on tuskin sataakaan metriä elokuvateatterille. Silti juostiin - tai no, minä juoksin ja muut seurasivat perässä - jonottamaan ovelle ja hyvä niin, sillä hetken kuluttua jonoa oli useampi metri. Olin iloinen, ettei tuttuja kasvoja näkynyt juurikaan, olen oppinut kaihtamaan tämän maailmankolkan asukkaita, koska he kaihtavat minuakin. Molemmat osapuolet ovat sinuja asian kanssa.

Elokuvan jälkeen poistuttiin salista ja näin aulassa vaaleahiuksisen tytön. Vaikka vuodet ovatkin kuluneet ja me molemmat muuttuneet, tunnistin hänet siksi samaksi tytöksi, jonka kanssa ala-asteella leikin koulumme lumivuoren kissavaltiattaria. Minttu on hänen nimensä. Toisinaan mietin, kuinka paljon tällaiset, nykyään merkityksettömät asiat vievät aivokapasiteetista tilaa.

Hurr, kaveri jakoi Facebookissa tämän, sullon sen siis postauksen loppuun. Onhan tuo ihan mielenkiintoinen. Watch_Dogs WeAreData.

Pian lähden taas heimolaisten luo.

#18 I'M ABOUT TO GO CRAZY

Tuntuu, että kuvia ottaessa unohdin yli puolet asioista, mutta ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa.

 

Lauantaisessa heimokokouksessa noudatimme jonkinsortin nyyttikesti-menetelmää, eli jokainen meistä toi jotain. Raika toi pockyja ja kiltisti pyysin, jos saisin pitää tyhjät pakkaukset, koska ne ovat niin suloisia ;;

Viime koeviikolla karkasin yyhoon preppaustunnilta, että pääsin Neerien kanssa etsimään minulle hiusväriä - projektista lisää myöhemmin, odotan tällä hetkellä karvoja Kiinasta saapuvaksi. Anttilasta löysin kahdella eurolla hyvin minua kuvaavan Twitter-mukin ja muuta alennussälää, kuten Coldplayn kangaskassin. Oodi alennuksille siis.

Assassin's Creed 3 keikkui hyllyssä mukavan alelapun kera ja hetkeä myöhemmin liikkeestä astui ulos hymyilevä neiti. Onnellinen loppu. Remember Me'n puolestaan lainasin kirjastosta ja hetken molempia pelailtuani olen jokseenkin ristiriitaisissa tunteissa. Hyvää ja huonoa, sanotaanko näin.

 Dyn dyn dyy, kauan odotettu asia kolahti viikko sitten maanantaina postilaatikkoon! the GazettE'n seitsemäs studioalbumi, Beautiful Deformity. Olen nyt viikon verran kuunnellut albumia, ja tunteet ovat tämänkin yksilön kohdalla ristiriitaisia. On kappaleita, jotka nappaavat heti mukaansa ja sitten on niitä, jotka valuvat tajunnan läpi jättämättä minkäänlaista jälkeä aivoihin. Kohun perusteella odotin, että nyt poijat ovat tehneet uransa läpimurron, mutta uskallan olla eri mieltä. Toivottavasti en nyt aiheuttanut kenellekään veritulppia mielipiteelläni :_D

Oi yes. Tämän viikon suunnitelmissa on animea ja varsinkin Liikkuvaa linnaa, koska siitä tulee niin hyvälle mielelle - ja erehtyy luulemaan, että on melkein_kesä (koska historian/yhteiskuntaopin opettaja näytti sen meille viimeisenä koulupäivänä). Löysin kirjastosta muutama viikko sitten jonkinsortin mangaversion, mutta jätin lainaamatta, koska Liikkuva linna on ja pysyy animena.

Tämä kapistus kädessäni on pelastukseni. Löysin hänet kuudella eurolla alelaarista ja olen vain nauttinut yhdessä vietetystä ajasta.

Laitetaan loppuun lisää sanoja, nyt menen keittämään teetä. Ja itken lisää. Koska Coda on niin kaunis. Kauniimpi kuin odotin.

CODA

A beautiful shape

Five shadows creeping in the malformed box

Ugly feelings that can never be stifled are that of a beast’s form

Transient dreams

A providence born of devouring one another

When you hide your real nature, you become the lie

Warmth fades away with a silent rain

Death and rebirth bloom on a calm hill

Memories disappear into a sea of loss

Distracting ideas have sprung from wings sticking inside my skull

The path from the cradle until now, it knows no love

If the white I grasp when I abandon my essence is the proper thing, then I’ll go on to the deepest black

Below a square sky, flowers grow on soil where dead bodies rest

The beautiful deformity proceeds into a dazzling darkness

The end and the beginning



#17 WHITE MELANCHOLY

Pitäisi ihan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni tämän bloginmokoman kanssa, mutta aika ei tahdo riittää edes elämiseen, joten siksi täälläkin on vähän hiljaista. Vaikka tykkään kirjoitella tänne. Ja ulkoasunkin kanssa pääsin viimein sopuun, nyt jopa pidän siitä.

Tämän kuvan otin, kun heräsin ja Eino-sama riehui ulkona. En osaa päättää, onko naapurustoni kaunis vai ruma, olkoon se siis molempia.

Minulla on muutama esiteltävä asia täällä, olen vastaanottanut materiaa melkoisesti viime aikoina oman mittapuun mukaan ja samalla kuluttanut puolet vähemmän kuin ennen. Niin mitenkäs se meni? Tahtoisin myös kirjoitella englanniksi tänne, mutta saa nyt nähdä. En tahtoisi mennä huomenna kouluun tai edes hyväksyä sitä tosiasiaa, että on maanantai. Tämä viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Perjantain vahdin ihmispentua ja kahta pientä murkkua ja lauantaina heimo kokoontui meillä. Syötiin pockyja ja leikittiin piilosta pimeässä, koska ilo irti nuoruudesta.

Ensi viikolla pitäisi kirjoitella subjektiivista kuvantulkintaa teoksesta, jota inhosin lapsena ja kertoa kymmenen hengen porukalle astmasta. Tänään syön sitten porkkanakeittoa ja luen Vihan liekkejä englanniksi, tavoitteena on saada se luetuksi perjantaihin mennessä, kun menen katsomaan sen tänne käpykylän kinoon. Onkohan tämä neljäs vai viides kerta, kun luen trilogiaa läpi. Muihin kirjoihin kyllästyn helposti, mutta näitä minä palaan aina lukemaan.

Jos sitä yrittäisi kirjoittaa vähän iloisemmin seuraavassa merkinnässä, mutta nyt veri vetää olohuoneen puolelle pakkaamaan Xboxia. Koululaukku saa olla vielä muutaman tunnin keräämässä pölyä huoneen nurkassa.

Eino-sama meni pois ja katto on paikoillaan.

#16 HEAD ABOVE WATER

Hui, viides postaus tälle kuukaudelle. Mutta tekee mieli kirjoittaa.

Tämä on vain tällainen pieni elonmerkki, jonka jälkeen kaadun suihkun kautta sänkyyn lukemaan. Koska olen tylsä ja väsynyt. Eilen aloitin uuden kirjan lukemisen ja minun oli tarkoitus lukea pari ensimmäistä lukua, mutta huomasin puoli yksi olevani yhä hereillä kirja kourassa. Se tosiasia, että kello todellakin pirahtaa soimaan viiden tunnin kuluttua sai verenpaineen kohoamaan. Olin nimenomaan suunnitellut nukkuvani pitkästä aikaa hyvin.
No mutta, tästä päivästä selvittiin lievin zombiörinöin ja ajatuskatkoksin, mutta sain jotain kuitenkin aikaiseksi palauttamalla kirjaesseen loisteliaasti päivän myöhässä ja sitä rataa.

Typot potenssiin kuuskuuskuus.

Blogi ei ole oikea paikka väsymysaggressiolle (jonka itseasiassa pyyhin pois), ottakaa tästä siis omakuvani.

Onneksi on olemassa huominen, joka sattuu olemaan vielä 23. päivä lokakuuta vuonna 2013. BEAUTIFUL DEFORMITY saapuu maailmaan, vaan saa nähdä koska minun postilaatikkooni. Kai on jo tappanut minut CODALLA ja REDOLLA. Hirveän hassua, kun kappaleiden nimet kirjoitetaan capsilla. Meinasin kirjoittaa, että tulee hurskas olo, mutta en tiedä tarkalleen, mitä ajoin sillä takaa.

Kurrrr.

#15 BAD KIDS

Yosh!

En usko sitä itsekään, mutta täällä minä taas olen. Olen tässä kolmen tunnin aikana siivonnut, arkistoinut vanhaa elämää ja taidetta ja sitten minä päätin, että kirjoitan tänne. Olen myös huomannut, että blogissani joka toinen postaus on omasta näkökulmastani normaalia kuulumisten kertomista, mutta niiden postausten välissä on yleensä vähän epämääräisempiä, ehkä syvällisempiä ajatuksia.

Välttelen epätoivoisesti kohtaloa tällä, mutta vannon tämän postauksen jälkeen jatkavani imurin laulattamista ja koulujuttujen toteutusta. Minulla on enää jäljellä kirjaessee ja kahden (kuudesta) talousartikkelin analysointi, jotka molemmat olen pyhästi päättänyt ottaa työn alle tänään. Mutta asiaan.

Minulla on ollut pitempään aikomuksena laittaa kuvia viime jakson kuviskurssin töistä. Kurssin aiheena oli ympäristö, paikka ja tila, joka itseasiassa toimi myös kurssin nimenä! Yläasteen kuviksen jälkeen odotukseni eivät rehellisesti sanoen olleet kovinkaan korkealla, mutta yllätyin iloisesti - lievästi sanottuna. Pöytäseurueeni oli mitä mahtavin ja itsenäisesti toteutettavien projektien kanssa sain rehellisiä mielipiteitä ja neuvoja. Kehitimme myös hulvattoman, joskin aiheeltaan tylsän lautapelin, jossa tehtävänä on löytää kadonnut prinsessa. Laudan kanssa päätimme sen sijaan kokeilla jotain uutta ja muun muassa kokosimme paperimassasta vuoren keskelle lautaa, sekä pyrimme tekemään siitä muutenkin aavistuksen kolmiuloitteisemman.

Mystistä kohinaa taustalla, mutta älkää välittäkö. Vuori toimii tuossa jonkinlaisena jakajana, emme nimittäin ehtineet maalaamaan oikeaa puolta, mutta vasemman puolen - aavikkoa ja kylää lukuunottamatta - sentään ehdimme. Kuvassa näkyy vähän huonosti, mutta saaren ja vuoren maalaajana yritin molemmissa soveltaa pientä liukuvärjäystä. Myös vasemmanpuoleinen metsä onnistui melko hyvin - yritimme hakea siihen eri sävyjä, ettei koko alue olisi pelkkää samaa vihreää.

Toinen kurssin tehtävistä oli suunnitella huvimaja, jonka suunnittelussa ei taivaskaan ollut rajana. Jostain kumman syystä minulla oli kuvistunneilla soinut päässä Studio Killers, joten päätin soveltaa Cherryn meikkien valuvaa efektiä tähän projektiin. Ikkunoihin - ja oveen - päätin nopeasti väsätä kisumirrit, koska aikaa oli niin vähän jäljellä. En sitten tiedä, pitääkö Cherry kissoista, mutta toivotaan! Olisin toki voinut ottaa kuvan hienommalta puolelta, mutta kissat eivät oikein onnistuneet haluamallani tavalla :__D

Tämä ei kuulunut kurssiin, vaan maalasin tämän eilen illalla hetken mielijohteesta. Olen kovasti yrittänyt opetella rikkoutuneen lasin/peilin piirtämistä, mutten kertaakaan ole vielä onnistunut. Taustalle olisin tahtonut hahmotella lumista metsää, mutta olen niin rakastunut punaiseen akryyliväriin, että päätin maalata taustan pelkästään sillä.

Vaikka nämä työt eivät todellakaan ole mitään huippuluokkaa, olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä olen huomannut, kuinka vaikeaa lopputuloksesta on saada sellainen, miten sen on mielessään suunnitellut. Näissä olen kutakuinkin onnistunut, lukuunottamatta tuota rikkinäistä lasia.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa. Kävimme maanantaina Seinäjoella Neerien ja Jyrkin kanssa hakemassa kirjastosta minulle muutaman levyn, minkä jälkeen kävimme hiljattain avatussa kiinalaisessa syömässä (missään ei ole niin hyvää ruokaa, nom) ja sen jälkeen vielä kiertelimme Torikeskuksessa. Arnold'sista otin mukaani granaattiomenateetä - pullo on niin hieno, että se on minulla vieläkin hyllyssä - ja H&M'stä löysin nivelsormuksen, uuden pipon ja tuollaiset hienot ristikorvakorut. Sormus on muuten kerrassaan merkillinen tapaus, kaupassa sovitettaessa se meni täydellisesti, mutta sitten kotona se oli minulle liian iso :__D Täytynee maanantaina käydä kysymässä, jos saisin vaihdettua sen koon pienempään.

#14 MELT

Ei ole hyvä idea kirjoitella blogia puoliltaöin. Mudda mudda. En ole varma, onko elämäni oikeasti näin tyhjää vai tapahtuuko asioita yksinkertaisesti liikaa, koska en koskaan muista mitään. Minua riemastuttaa se, että halloween on pian täällä. Ja Beautiful Deformity julkaistaan viikon päästä. Myös se hymyilyttää, kun ystävät ja muut olennot jaksavat piristää päivästä toiseen. En tunne oloani unohdetuksi ja olen siitä iloinen.

Odotan tämän jakson loppua kuin kuuta nousevaa. Historiaa, yhteiskuntaoppia, liikuntaa, äidinkieltä ja ruotsia samassa paketissa. Ruotsista minä tosin olen innostunut aivan uudella tavalla. Puhuisin sitä koko ajan, jos vain osaisin. Koen olevani pienen paineen alla, sillä varasin tämän viikon - vietän syyslomaa tällä hetkellä - kouluprojektien tekemiseen, mutta askartelukartongit ja talousartikkelit lojuvat yhä nurkassa, minne jätin ne kaksi viikkoa sitten. Olen totaalisesti lukossa, en saa aikaiseksi. Minun piti myös lukea lomalla paljon, mutta en ole edes avannut kirjaa.

Hui, ei kuulu tapoihini valittaa tällä tavalla.

Voj että. Nyt on pakko yrittää ryhdistäytyä, tai pian hukka minut perii. Tänään viimeistään yhdeltä nukkumaan ja huomenna tunnin verran koulujuttuja. Olkaa vahvoja siskot ja veljet, kyllä me roudan selätämme taas.

#13 THE CHILD INSIDE

"Päivissä on ollut paljon aihetta hymyyn. Kosteassa nurmessa, jota vasten paljaat varpaat painuvat. Kuvissa, jotka olisi pitänyt julkaista ja kaksi viikkoa sitten." - 9.10.

Valonnopeus, c = celeritas. 1 079 252 849 kilometriä tunnissa. Elämäni tuntuu etenevän samaa vauhtia, mutta olen löytänyt lohtua ernuvuosien takaisista visual kei-yhtyeistä, joiden levyjä olen hamstrannut kotiini kirjastosta. Olen verestänyt muistoja, syönyt vispipuuroa ja kaivannut suklaata ja kynttilöitä ja kauhuelokuvia. Tänään kävin töiden jälkeen ystävän koululla ujuttamassa satsuman hänen takkinsa taskuun ilmoittamatta asiasta. Ihan vain silkasta mielihalusta. Vaikka se samalla tarkoittikin, etten koko päivän aikana syönyt mitään. Ehkä se on sitä todellista ystävyyttä.

#12 VARJOT JA IHMISET

Hei taas, veljeskunta oi! Emme ole pitkään aikaan kohdanneet, mutta täällä taas olen ja kerrankin minulla on oikeasti aihe, josta kirjoitan. Olen harmitellut, kuinka aika tai inspiraatio eivät riitä tämän syrjäisen maailmankolkan elossapitämiseen - siispä minä päätin edellisenä iltana, että huomenna on aika puhaltaa pölyt kameraa koristamasta ja tehdä klassinen päivä kuvina-postaus, joita itse ainakin luen mielelläni!

Kello pirahti soimaan alunperin 05:40, mutta sain kiskottua itseni ylös vasta tasalta. Kouluaamuisin minulle ei hirveästi jää aikaa laittautua, mutta päätin tänään tehdä poikkeuksen.

Joinakin aamuna tekisi vain mieli työntää paperipussi päähän, kun siiliolento tuntuu omaavan täysin oman tahtonsa. Tässäkin kuvassa mokoma päätti sitten olla edustamatta, boo. Alan vakavissani harkita peruukin pitämistä ainakin tämän kasvatusprojektin ajan :_D

Laittautumisen ja aamupalan jälkeen kurvasin bussiasemalle, jonne on matkaa parisen kilometriä. Bussi lähtee aamuisin Seinäjokea kohti 07:20 ja matka kestää sen puolisen tuntia, eli siinä on hyvin aikaa lukea läksyjä tai minun tapauksessani nukkua :_D Perjantaisin bussi on yleensä melko tyhjä - tosin tänään se oli melkein autio, koska amiksilla oli ilmeisesti jotain hassua ohjelmaa. Dunno.

Yhteiskuntaopin ja ruotsin jälkeen oli vuorossa ruokatunti ja sen jälkeen hypäri, jonka vietin kaupungilla. Kävin mm. kirjastossa palauttamassa lainassa olleet levyt ja kirjakaupassa ostamassa kartonkia ja kirjetarvikkeita.

Tuskin edes tarvitsee mainita, että olen täysin rakastunut uuteen kirjastoon ;-;

Ostosten jälkeen jäi vielä sen verran rahaa, että päätin käydä kylmässä viimassa vaelluttuani kaakaolla Pikku Paussissa. Söin myös tuollaisen rahkapullailmestyksen, joka tosin näkyy harvinaisen epämääräisenä läiskänä kuvassa, kiitos tarkennuksen :_D

Hypäriltä kipsuttelin takaisin koululle viimeiselle tunnille, joka oli äidinkieltä. Sen jälkeen meninkin kaverin kanssa bussiasemalle odottelemaan bussia, sillä molempien bussien lähtöön oli reipas puoli tuntia aikaa. Olen melkoisen hämmentynyt siitä, kuinka sosiaalinen olen nykyään. Ihmisten kanssa on helppo puhua ja bussia odotellessa tuli puhuttua vähän siitä sun tästä vähän syvällisemmän pohdinnan kera ja hyvät viikonloput toivotettiin hymy korvissa asti. Ehkä minä olen viimeinkin päässyt tästä yksinäisen suden roolistani, ainakin toivon niin.

Päästyäni kotiin otin välipalaksi klementiinin (tai mandariinin, en ole ihan varma, kummasta on kyse :_D) ja join kupin earl grey teetä, johon olen niin rakastunut. Sitten ei mennytkään pitkään, kun lähdin polkemaan kaupan kautta Neerien luo istumaan iltaa koko nelihenkisen heimon voimin. Minulla ei ole ollut pitkään näin hauskaa, nauroin melkein koko ajan! ♥ Harmittaa vain, kun nykyään nähdään kerran tai kahdesti viikossa, kun yläasteaikoina tuli nähtyä päivittäin ;-;

Neerien syntymäpäivää päätin muistaa vähän etukäteen lahjomalla kynsilakkakokoelmalla ja no... omenalla :_D Ymmärrätte, jos olette katsoneet Death Notea! Itsehän katsoin viimeisen jakson viime viikonloppuna ja siitä lähtien kärsinyt jonkinsortin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, snifffffff.

Vaan tässä oli tämä postaus, olen hirmuisan kiitollinen, mikäli jaksoitte lukea tämän kokonaan! Seuraava projekti onkin sitten ulkoasu, johon kyllästyin heti toisena päivänä. Gaaah, ei ole helppoa olla minä...

Mutta seuraavaa elonmerkkiä odotellessa kuunnelkaa toki Pariisin Kevättä ja sytytelkää kynttilöitä, ehkä palaan pian!