#44 Zombie Queen

Olen astunut mukavuusalueideni ulkopuolelle ja kiskaissut hameen ylleni, enkä enää voisi kuvitellakaan housujen käyttöä. Vuosi sitten olisin luonnehtinut tyyliäni varsin tummanpuhuvaksi ja heliseväksi, (vaikka minussa säilyykin se puoli varmasti aina) mutta nyt olen onnistunut siirtymään toiseen ääripäähän. Raskaampi musiikki saa tosin jäädä, siitä en luovu.

Kesäsuunnitelmat hahmottuvat hyvää vauhtia, ja ulkona on mukavan vihreää. Pintakerrokseni on jopa puolivahingossa saattanut saada väriä, mutta ehkei se olekaan niin paha asia. Motivoidakseni itseäni vielä viimeisten koulupäivien ajan listaan tähän kaikkea (idean pölläisin Michiyolta, toivottavasti et pahastu) mitä kaikkea kesän aikana on odotettavissa:

- kesätöissä leiriavustajana
- talkoolaisena Provinssirockissa (27.-28.6)
- yksi jos toinenkin Tampere-reissu
- synttäribibikset
- MUCC:n THE END OF THE WORLD (♥)

Ja muuta ihanaa:

- torilta mansikoita nomnom
- paljon, paljon lukemista (mikä on itsestäänselvyys, mutta mainittakoon sekin)
- paljon kirpputoreilla kiertelyä
- paljon syvällisiä keskusteluja kolmelta aamuyöstä teekupin äärellä
- paljon pyöräilyä
- paljon pelaamista ja varsinkin roolipelaamista

Teatteri on muuten päättynyt (mitä nyt harrastepäivänä esiinnyn junnuille), ja olen siitä kovin surullinen.

MUCC - HALO

#43 Toukokuun yhdeksäs (oikeastaan kymmenes), ulkona sataa

Minun päivissäni on ollut paljon väsymystä ja onnellisuutta - hämmentynytkin olen ollut, mutta niistä asioista en näillä taajuuksilla puhu. Mutta olen ollut onnellinen, eikä mikään muu merkitse minulle yhtä paljon tällä hetkellä. Olen havahtunut huomaamaan, että keho alkaa taistelemaan herraansa vastaan. Se on uupunut. Tästä syystä jätin koulun Euroviisu-valvojaiset väliin ja sain siten ystäväni huolestumaan mielenterveydestäni. Kuulemma vetäydyn aina syrjään. En voi sille mitään, että sosiaalisuuskiintiöni tulee nopeasti täyteen. En halua, että minut tuomittaisiin sen takia. Minä pidän ihmisistä, vaikken heitä aina ymmärräkään.

Ette uskokaan, kuinka rauhoittavalta tuntuu kuunnella sadetta, kun naapuruston ylle on laskeutunut pimeys ja sen mukana hiljaisuus, vaikka kesän lapsena minun on pakko myöntää, että tarvitsen valoa samalla tavalla kuin tarvitsen happea. Valon lisääntyessä koulupäivät vähenevät ja haikeus sen kuin kasvaa, sillä pidän uudesta koulustani. Kesäloman alkaminen merkitsee myös ilmaisutaidon päättymistä, kunnes sitten kolmosen syksyllä osallistun produktiokurssille. Ajattelin uskaltaa.

Kesän aikana tulen myös lainaamaan kirjat täältä kotikaupungin kirjastosta. Pidän sen punatiilisistä, jykevistä seinistä, omalla tavallaan kolkosta tunnelmasta ja neutraalista värimaailmasta.

#42 Toukokuun kolmas

OOMPH! raikaa ja minä kävin taas ihmettelessä vihreyttä ja ilta-aurinkoa. Olen tässä viime päivien aikana havahtunut siihen, että minulla menee nykyään sanalla sanoen mainiosti. Kevätlaiskuudesta huolimatta en ole erakoitunut huoneessani (vaikka lojuinkin kaksi päivää sängyssä, mutta sitten meni hermot), vaan tänäänkin näin heimoa ja koirakiintiö tuli täyteen, kun pääsin paijaamaan sydämeni kyllyydestä hölmöjä koiraotuksia, jotka varastavat aina sydämeni. Reuhkani vain kasvaa ja pelkään hukkuvani kaiken tämän kuolleen solukon alle jonakin päivänä.

Vappuna kävimme perinteen mukaisesti kiertelemässä torilla ja vastaan tuli monenlaisia, eksoottisia sotamaalauksia. Uniikit lumihiutaleet kulkivat ympäriinsä tupakka huulien välissä ja nenä pystyssä, muistuttaen enemmän värioksennusta kuin inhimillistä olentoa. Huvitti.