Minun päivissäni on ollut paljon väsymystä ja onnellisuutta - hämmentynytkin olen ollut, mutta niistä asioista en näillä taajuuksilla puhu. Mutta olen ollut onnellinen, eikä mikään muu merkitse minulle yhtä paljon tällä hetkellä. Olen havahtunut huomaamaan, että keho alkaa taistelemaan herraansa vastaan. Se on uupunut. Tästä syystä jätin koulun Euroviisu-valvojaiset väliin ja sain siten ystäväni huolestumaan mielenterveydestäni. Kuulemma vetäydyn aina syrjään. En voi sille mitään, että sosiaalisuuskiintiöni tulee nopeasti täyteen. En halua, että minut tuomittaisiin sen takia. Minä pidän ihmisistä, vaikken heitä aina ymmärräkään.
Ette uskokaan, kuinka rauhoittavalta tuntuu kuunnella sadetta, kun naapuruston ylle on laskeutunut pimeys ja sen mukana hiljaisuus, vaikka kesän lapsena minun on pakko myöntää, että tarvitsen valoa samalla tavalla kuin tarvitsen happea. Valon lisääntyessä koulupäivät vähenevät ja haikeus sen kuin kasvaa, sillä pidän uudesta koulustani. Kesäloman alkaminen merkitsee myös ilmaisutaidon päättymistä, kunnes sitten kolmosen syksyllä osallistun produktiokurssille. Ajattelin uskaltaa.
Kesän aikana tulen myös lainaamaan kirjat täältä kotikaupungin kirjastosta. Pidän sen punatiilisistä, jykevistä seinistä, omalla tavallaan kolkosta tunnelmasta ja neutraalista värimaailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti