#19 UNDER THE ROSE

♔ Cocklobin - Under the Rose

Olen taistellut pitkään sitä ajatusta vastaan. En ole tahtonut myöntää sitä, sillä se olisi heikkoutta. Mutta nyt en voi sille enää mitään, en näin pitkän ajan jälkeen. Minulla on ikuinen hiuskriisi.

Hyvä syy tunkea pärstäänsä blogin täytteeksi.

Mallien suhteen olen kokeillut tässä vuosien aikana vähän sitä sun tätä, väreistä puhumattakaan. On ollut mustaa, vaaleaa, punaista, ruskeaa ja viime keväänä yritys värjätä tässä vaiheessa keskuudesta kadonnut takapiiska lilaksi (epäonnistui, sen voin mainita). Minä tahtoisin hiuksilta ennen kaikkea sitä, että niitä olisi helppo käsitellä. Toisaalta kaipaan nykyiseen reuhkaan reilusti lisää pituutta. Ja väri on yksi ikuisista ongelmista. Tällä hetkellä haaveilen tuhkanvaaleista tai hopeanharmaista kutreista.

Kuvat Tumblrista. Ugh.

Porukat eivät ehkä ideasta innostu, mutta tässä on reuhkan kasvaessa hyvin aikaa vakuutella. Ei se ole kuitenkaan pois heiltä, kun olen viime aikoina ryhtynyt käyttämään omia rahojani, joten itse nämä karvat kustantaisin.

Muihin asioihin. Eilen kävin Raikan, Jyrkin ja Neerien kanssa katsomassa Vihan liekit, enkä tiedä, mitä sanoisin. Taaskaan. Monessa kohtaa ärsytti, kun tapahtumat eivät menneet kirjan mukaan, mutta kirja kirjana ja elokuva elokuvana. Iso plussa kuitenkin visuaalisen ilmeen parantamisesta sitten ensimmäisen osan, ulkoisesti katsoin sitä mielelläni, mutta tarinallisesti en, vaikka lisäysten/muutosten joukoissa oli muutama selkeyttävä ja kekseliäs kohtaus, kuten Plutarchin ja presidentti Snow'n keskustelut pelin aikana, joita ei ollut lainkaan kirjassa. Jos täytyisi pisteyttää, antaisin elokuvasta kolme ja puoli pistettä viidestä.

Ennen elokuvaa kokoonnuimme heimon kanssa kirjastossa, josta on tuskin sataakaan metriä elokuvateatterille. Silti juostiin - tai no, minä juoksin ja muut seurasivat perässä - jonottamaan ovelle ja hyvä niin, sillä hetken kuluttua jonoa oli useampi metri. Olin iloinen, ettei tuttuja kasvoja näkynyt juurikaan, olen oppinut kaihtamaan tämän maailmankolkan asukkaita, koska he kaihtavat minuakin. Molemmat osapuolet ovat sinuja asian kanssa.

Elokuvan jälkeen poistuttiin salista ja näin aulassa vaaleahiuksisen tytön. Vaikka vuodet ovatkin kuluneet ja me molemmat muuttuneet, tunnistin hänet siksi samaksi tytöksi, jonka kanssa ala-asteella leikin koulumme lumivuoren kissavaltiattaria. Minttu on hänen nimensä. Toisinaan mietin, kuinka paljon tällaiset, nykyään merkityksettömät asiat vievät aivokapasiteetista tilaa.

Hurr, kaveri jakoi Facebookissa tämän, sullon sen siis postauksen loppuun. Onhan tuo ihan mielenkiintoinen. Watch_Dogs WeAreData.

Pian lähden taas heimolaisten luo.

#18 I'M ABOUT TO GO CRAZY

Tuntuu, että kuvia ottaessa unohdin yli puolet asioista, mutta ehkä pystyn elämään tämän asian kanssa.

 

Lauantaisessa heimokokouksessa noudatimme jonkinsortin nyyttikesti-menetelmää, eli jokainen meistä toi jotain. Raika toi pockyja ja kiltisti pyysin, jos saisin pitää tyhjät pakkaukset, koska ne ovat niin suloisia ;;

Viime koeviikolla karkasin yyhoon preppaustunnilta, että pääsin Neerien kanssa etsimään minulle hiusväriä - projektista lisää myöhemmin, odotan tällä hetkellä karvoja Kiinasta saapuvaksi. Anttilasta löysin kahdella eurolla hyvin minua kuvaavan Twitter-mukin ja muuta alennussälää, kuten Coldplayn kangaskassin. Oodi alennuksille siis.

Assassin's Creed 3 keikkui hyllyssä mukavan alelapun kera ja hetkeä myöhemmin liikkeestä astui ulos hymyilevä neiti. Onnellinen loppu. Remember Me'n puolestaan lainasin kirjastosta ja hetken molempia pelailtuani olen jokseenkin ristiriitaisissa tunteissa. Hyvää ja huonoa, sanotaanko näin.

 Dyn dyn dyy, kauan odotettu asia kolahti viikko sitten maanantaina postilaatikkoon! the GazettE'n seitsemäs studioalbumi, Beautiful Deformity. Olen nyt viikon verran kuunnellut albumia, ja tunteet ovat tämänkin yksilön kohdalla ristiriitaisia. On kappaleita, jotka nappaavat heti mukaansa ja sitten on niitä, jotka valuvat tajunnan läpi jättämättä minkäänlaista jälkeä aivoihin. Kohun perusteella odotin, että nyt poijat ovat tehneet uransa läpimurron, mutta uskallan olla eri mieltä. Toivottavasti en nyt aiheuttanut kenellekään veritulppia mielipiteelläni :_D

Oi yes. Tämän viikon suunnitelmissa on animea ja varsinkin Liikkuvaa linnaa, koska siitä tulee niin hyvälle mielelle - ja erehtyy luulemaan, että on melkein_kesä (koska historian/yhteiskuntaopin opettaja näytti sen meille viimeisenä koulupäivänä). Löysin kirjastosta muutama viikko sitten jonkinsortin mangaversion, mutta jätin lainaamatta, koska Liikkuva linna on ja pysyy animena.

Tämä kapistus kädessäni on pelastukseni. Löysin hänet kuudella eurolla alelaarista ja olen vain nauttinut yhdessä vietetystä ajasta.

Laitetaan loppuun lisää sanoja, nyt menen keittämään teetä. Ja itken lisää. Koska Coda on niin kaunis. Kauniimpi kuin odotin.

CODA

A beautiful shape

Five shadows creeping in the malformed box

Ugly feelings that can never be stifled are that of a beast’s form

Transient dreams

A providence born of devouring one another

When you hide your real nature, you become the lie

Warmth fades away with a silent rain

Death and rebirth bloom on a calm hill

Memories disappear into a sea of loss

Distracting ideas have sprung from wings sticking inside my skull

The path from the cradle until now, it knows no love

If the white I grasp when I abandon my essence is the proper thing, then I’ll go on to the deepest black

Below a square sky, flowers grow on soil where dead bodies rest

The beautiful deformity proceeds into a dazzling darkness

The end and the beginning



#17 WHITE MELANCHOLY

Pitäisi ihan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni tämän bloginmokoman kanssa, mutta aika ei tahdo riittää edes elämiseen, joten siksi täälläkin on vähän hiljaista. Vaikka tykkään kirjoitella tänne. Ja ulkoasunkin kanssa pääsin viimein sopuun, nyt jopa pidän siitä.

Tämän kuvan otin, kun heräsin ja Eino-sama riehui ulkona. En osaa päättää, onko naapurustoni kaunis vai ruma, olkoon se siis molempia.

Minulla on muutama esiteltävä asia täällä, olen vastaanottanut materiaa melkoisesti viime aikoina oman mittapuun mukaan ja samalla kuluttanut puolet vähemmän kuin ennen. Niin mitenkäs se meni? Tahtoisin myös kirjoitella englanniksi tänne, mutta saa nyt nähdä. En tahtoisi mennä huomenna kouluun tai edes hyväksyä sitä tosiasiaa, että on maanantai. Tämä viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Perjantain vahdin ihmispentua ja kahta pientä murkkua ja lauantaina heimo kokoontui meillä. Syötiin pockyja ja leikittiin piilosta pimeässä, koska ilo irti nuoruudesta.

Ensi viikolla pitäisi kirjoitella subjektiivista kuvantulkintaa teoksesta, jota inhosin lapsena ja kertoa kymmenen hengen porukalle astmasta. Tänään syön sitten porkkanakeittoa ja luen Vihan liekkejä englanniksi, tavoitteena on saada se luetuksi perjantaihin mennessä, kun menen katsomaan sen tänne käpykylän kinoon. Onkohan tämä neljäs vai viides kerta, kun luen trilogiaa läpi. Muihin kirjoihin kyllästyn helposti, mutta näitä minä palaan aina lukemaan.

Jos sitä yrittäisi kirjoittaa vähän iloisemmin seuraavassa merkinnässä, mutta nyt veri vetää olohuoneen puolelle pakkaamaan Xboxia. Koululaukku saa olla vielä muutaman tunnin keräämässä pölyä huoneen nurkassa.

Eino-sama meni pois ja katto on paikoillaan.