#17 WHITE MELANCHOLY

Pitäisi ihan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni tämän bloginmokoman kanssa, mutta aika ei tahdo riittää edes elämiseen, joten siksi täälläkin on vähän hiljaista. Vaikka tykkään kirjoitella tänne. Ja ulkoasunkin kanssa pääsin viimein sopuun, nyt jopa pidän siitä.

Tämän kuvan otin, kun heräsin ja Eino-sama riehui ulkona. En osaa päättää, onko naapurustoni kaunis vai ruma, olkoon se siis molempia.

Minulla on muutama esiteltävä asia täällä, olen vastaanottanut materiaa melkoisesti viime aikoina oman mittapuun mukaan ja samalla kuluttanut puolet vähemmän kuin ennen. Niin mitenkäs se meni? Tahtoisin myös kirjoitella englanniksi tänne, mutta saa nyt nähdä. En tahtoisi mennä huomenna kouluun tai edes hyväksyä sitä tosiasiaa, että on maanantai. Tämä viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Perjantain vahdin ihmispentua ja kahta pientä murkkua ja lauantaina heimo kokoontui meillä. Syötiin pockyja ja leikittiin piilosta pimeässä, koska ilo irti nuoruudesta.

Ensi viikolla pitäisi kirjoitella subjektiivista kuvantulkintaa teoksesta, jota inhosin lapsena ja kertoa kymmenen hengen porukalle astmasta. Tänään syön sitten porkkanakeittoa ja luen Vihan liekkejä englanniksi, tavoitteena on saada se luetuksi perjantaihin mennessä, kun menen katsomaan sen tänne käpykylän kinoon. Onkohan tämä neljäs vai viides kerta, kun luen trilogiaa läpi. Muihin kirjoihin kyllästyn helposti, mutta näitä minä palaan aina lukemaan.

Jos sitä yrittäisi kirjoittaa vähän iloisemmin seuraavassa merkinnässä, mutta nyt veri vetää olohuoneen puolelle pakkaamaan Xboxia. Koululaukku saa olla vielä muutaman tunnin keräämässä pölyä huoneen nurkassa.

Eino-sama meni pois ja katto on paikoillaan.