#23 VANGUARD

exist†tracea olen palannut kuuntelemaan viimeisinä lomapäivinä, eräs suosikkikappaleistani pomppasi siis otsikoksi, vaikkei Vanguard kuitenkaan tule koskaan voittamaan Sacrifice Babya. Huomenna sitten koittaa paluu kouluun. Onneksi huomenna on torstai ja koulu alkaa vasta yhdeltätoista. Olo on vähän sekava, mutta myös jännittynyt. Puolentoista viikon epäinhimillisen elon jälkeen minun pitäisi taas olla järjestelmällinen ja toimiva kokonaisuus. Saavuttuani tänään kotiin huokaisin kohtalooni alistuen ja pyyhkäisin pölyt kalenterin ja kirjojen pinnoista, olin heittänyt ne ensimmäisenä lomapäivänä huoneeni nurkkaan ja antanut virua siellä.

Mutta sängylläni myös lepäsi ilahduttamassa paketti Partioaitta-nimiseltä sivustolta. Hämmennyin siitä, että paketti tuli jo nyt, mutta nopea toimitusaika on vain hyvä asia (tein tilauksen 24. päivä ja 30. päivä tuli saapumisilmoitus). Paketti sisälsi tummansinisen Kånken-repun, joka sai heti eteensä varsinaisen tulikokeen, kun kiskaisin sen selkääni ja juoksin, hypin ja säntäilin ympäri asuntoa testatakseni, onko se niin mukava selässä kuin minun on annettu ymmärtää. Kyllä se vain on. Notkoselkäni vain kaipaa totuttelua muutaman vuoden kestäneen olkalaukkuelämän jälkeen, mutta kyllä se tästä.

Ja koska on melkein päivänselvä asia, että valtaosalla saman koulun nuorista naisista on samanlainen reppu, päätin lätkäistä parit kuvat personaallisuuden lisäämiseksi ja ihan vain tunnistamisen kannalta.

Pari asiaa odottaa vielä valoon astumista täällä blogin puolella, mutta yksi paketti on vielä tien päällä, joten odotan sen saapumiseen asti.

Mutta, toivottavasti teidän vuodenvaihteenne sujui hyvin, ette saaneet raketteja ikäviin paikkoihin (hyvin monitulkinnainen ilmaisu, naurahdin) ettekä juosseet alastomina ulkona humalapäissänne. Kovasti säälin koiria ja eläimiä ylipäätään, itseänikin hieman pelotti istua suljettujen sälekaihtimien takana, koska paukkeen puolesta olisi voinut luulla ydinsodan olevan käynnissä. Kävin pienellä kävelyllä ihmettelemässä eloa ja kyllä hymy kutitteli omiakin suupieliä, kun polvenkorkuiset olennot ympärillä nauroivat ja kirkuivat osoitellen raketteja lumoutuneina. Tämän vuoden ensimmäinen sana oli yolo. Hyvin lähti vuosi käyntiin.

Harmittaa kovasti, kuinka joulu ja uusivuosi ovat nykypäivänä jotain aivan muuta kuin lapsuudessani. Mutta sain sentään kiskaista pukkia parrasta, se paransi vähän mieltä. Kysyin minä ensin luvan, ei minulla ole tapana purkaa patoutumiani muihin ihmisiin.

Puhuin edellisessä postauksessa jotain tämän vuoden tavoitteiden listaamisesta, mutta taidan nielaista sanani kuivina. Se tuskin olisi mielenkiintoista luettavaa, toivoin kaikkea maailmanrauhasta lankakauppaan pääsemiseen.

exist†trace - Sacrifice Baby