#28 My heart is a weapon of war

Tämä sielu ei ajautunutkaan oppilaskunnan hallitukseen, vaan päätin jänistää siinä kohtaa, kun tuli viesti, että ehdokkaiden kokous on seuraavana päivänä. Teatterikursseilta en kuitenkaan ole itseäni poistanut. Totesin tiistaina psykologin luona vieraillessani, että olen kovin innoissani, sillä olen koko pienen ikäni toivonut saavani jonkinlaista kosketusta näyttelemiseen, mutten sitten koskaan uskaltanut muuttaa kauniita ajatuksia teoiksi. Toisinaan vähän huvittaa käydä juttelemassa psykologilla, kun minulla menee nykyään niin hyvin, mutta toivoin kuitenkin sitä, kun aloitan lääkkeiden purkua tässä kevään aikana. Odotustilassa oli vieläpä oikein piristävän vihreä kori, jossa oli erivärisiä lankakeriä ja alulle laitettu kaulaliina, jota sai jatkaa odotellessaan!

Mutta, mitä minulle on kuulunut tämän lyhyen hiljaiselon aikana? Olen sairastanut pikaflunssan, puhunut yaoista erään ystäväni kanssa kotimatkalla, kirjoittanut pienen katkelman siitä, kuinka tiistaiaamuna koululle kävellessäni Anthony Hopkins hyppää puskasta eteeni ja hämmentää minua kysymyksillään. Voin laittaa lopputuloksen tämän merkinnän päätteeksi.
Mitä muuta? Olen pelannut TERAa, neulonut, lukenut ja rakastunut Uhrilampaiden soundtrackiin, ostanut aasialaisen musiikin kirpputorilta sälää (joista lisää mahdollisesti seuraavassa postauksessa) ja päättänyt aloittaa saksan opiskelun ensi syksynä.

Tosiaan, olen Valtaistuinpeliä lukenut. En oikein tiedä, pidänkö tästä kirjasta vai en. Hyvin helposti kuitenkin tunnun katoavan näille sivuille ja kuvitukset ovat saaneet sukat pyörimään jaloissani. Palautuspäivä lähestyy uhkaavasti, tuskin saan tätä siihen mennessä luettua. Hieman surullista palauttaa kesken lukemisen, mutta ehkä luen tämän sitten loppuun joskus toiste.

Kiitos Raika-chanille kirjasuosituksista! Olen aloitellut Liisa Karvisen Riisiä tiskin alta - Tarinoita nousevan auringon maasta ja pahin ja turhin pelkoni oli, että teksti olisi kuin mistäkin tietokirjasta. Muutaman sivun jälkeen olen vakaasti sitä mieltä, että tämä lukeutuu nyt jo lempikirjojeni joukkoon ja varmasti tulee vielä joku päivä löytymään omasta kirjahyllystäni!

Olen erittäin hämmentynyt, että nuhjuisen pikkukaupunkini kirpputorilta voi löytyä tällaisia aarteita. Hannibal sattuu olemaan sopivasti vuorossa lukulistallani, joten tämän paremmaksi ei löytö voi mennä! Löysin myös tummansiniset, suht. vähän käytetyt converset vitosella ja "kosmisen" värisen lasipurkin, joka on myös Japani-rahastoni. Tyhjäähän tuo on täynnä vielä, mutta pakko se on jostain aloittaa!

Epävireistä kitaraa olen rämpytellyt ja 2/3 musiikin kurssin näytöistä on suoritettuna. Vielä, kun oppisin pianosoinnut, niin minulla olisi kaikki kolme näyttöä suoritettuna. Vähän kyllä epäilen ehtimistäni, mutta loppuun asti taistellen!

Ja ennen kuin päästän teidät nauttimaan verbaalisen puoleni tuotoksista, pamautan tähän vielä ensimmäisen "palkintohaasteeni", jonka sain Raikalta!

"Liebster tarkoittaa rakastettu, rakkain tai suosikki. Liebster-palkinnon avulla on tarkoitus saada huomiota myös niille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Kun teet Liebster-blog postausta, muista kertoa mitä itse Liebster tarkoittaa ja tietenkin ohjeet, jotka olen tuohon alemmas laittanut."

Ohjeet: 
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

---

1.  EEEÄÄÄÄÄ-- *kiemurtelee vaivautuneena koska kiittäminen on aina yhtä vaikeaa*

2. En kovin mielelläni jaa tällaisia palkintoja/haasteita eteenpäin pelätessäni, että joku tulee nalkuttamaan, mutta koska yolt (koska Miyauchi ja nyt kaikki ovat hyvin hämmentyneitä) ja silleen niin tämä palkinto lähtee sellaisiin osoitteisiin kuin

- Mimin huone

- Idée fixe

- people just float

- alone again, wonderful world

- Mustetta käsissä

---

Ja koska lupasin, niin:

Tiistai. Ihmiskunnan ikuinen vitsaus. Jos saisin päättää, niin poistaisin tiistain kokonaan. Sillä ei ole mitään merkitystä.

Eräänä tiistaiaamuna askelsin itselleni ominaisessa transsitilassa kohti lukiota. Puhisin ja päästelin ärräpäitä kylmyyden tunkeutuessa lukuisten ja taas lukuisten vaatekerrosten läpi iholleni. Mp3-soittimesta soi Lapinlahden Lintujen Keski-ikä On Syvältä ja rukoilin mielessäni, että koulun kahvikone toimisi. Harmaat aivosoluni tarvitsivat kofeiinia toimintavalmiuden takaamiseksi. Negatiivisten ajatusten noidankehän rikkoi ääni, joka syntyi toisiaan vasten kahahtavista oksista ja seisahduin paikoilleni kiivaan hengähdyksen saattelemana.

Edessäni seisoi maailmankaikkeuden viehkein olento. Olento, joka olisi ikänsä puolesta voinut olla isoisäni. Hopkinsin kasvoilla oli mitä hurmaavin hymy, joka sulatti roudan sydämestäni. Hänen äänensä, kun hän puhui, oli kuin musiikkia korvilleni, vaikka itse virkkeen sisältö iskeytyi tajuntaani vasten muutaman sekunnin viiveellä saattaen minut suuren hämmennyksen valtaan.

"Saanko vaihtaa munasarjani johonkin muuhun sisäelimeen?"

Kyllä, tämä oli totta. Anthony Hopkins oli juuri hypännyt puskasta eteeni.

Inspiraatio tähän lähti Miston ja minun välisestä Facebook-keskustelusta, johon sisältyi moinen kysymys ja paljon Hopkins-fanityttöilyä!