#29 Julkisten kulkuvälineiden kauhu - pohjautuu erään nimeltämainitsemattoman lukiolaistytön kokemuksiin

"Ellen seikkailujen ensimmäinen osa luettavissa nyt itse kirjailijan Facebook-seinältä. Tämä tarina sijoittuu Seinäjoen eksoottiseen kaupunkimiljööseen."

Tarinan päähenkilö juoksee pää kolmantena jalkana kohti bussiasemaa hien ja kuvitteellisten tuskan kyynelten virratessa Amazon-joen lailla. Taisteltuaan rohkeasti tiensä autojen välistä puikkelehtien saapuu reissussa rähjääntynyt sankarimme loppusuoralle eli bussiaseman pihalle - tähtäimessä on laituri numero kaksi. Varoen isoja, pelottavia linja-autoja hän ehtii kuin ehtiikiin supattavista mummeleista koostuvan jonon hännille ja leimaa lopulta kasvot punoittaen, mutta ylpeästi hymyillen bussikorttinsa - samalla hän vaivihkaa kummastelee vierasta kuskia, mutta tekee kuitenkin olonsa kotoisaksi iskemällä kuulokkeet korviinsa. Matka alkaa.

Seuraavaksi hän kummastelee sitä, kun bussi nytkähtää liikkeelle minuutin yli yksitoista, kun aikataulun mukaan auton pitäisi lähteä 11:05. Sankarimme kuitenkin päättelee, että ehkä kuskilla on kiire, ja nojautuu mukavasti penkin selkänojaa vasten silmäluomien jo lipsuessa kiinni.

Veri pakenee jäsenistä, kun auto porhaltaa risteyksen ohi, josta sen olisi kuulunut kääntyä. Hämmentyneenä seikkailijamme kiskaisee kuulokkeet korvistaan, karaisee kurkkuaan ja huikkaa kuskille, meneekö tämä auto Lapuan kautta. Kuski näyttää yhtä epätoivoiselta kuin itse seikkailija todetessaan, että ei, tämä menee Ylistaroon. Bussi jättää Itikan kohdalle olennon, joka lähtee porhaltamaan takaisin itsekseen nauraen.

Minuutteja kuluu, ja sankarimme pääsee sadan metrin päähän pysäkistä, jolta hän voisi hypätä oikean auton kyytiin. Ja juuri sinä hetkenä bussi ajaa pysäkin ohi, aiheuttaen seikkailijassa vielä suuremman naurukohtauksen. Ei auta muu kuin kävellä takaisin asemalle. Matkan aikana hän nauraa tilannettaan kaverilleen WhatsAppissa.

11:30 ja hän istuu viimeinkin autossa, jonka määränpää on Lapua. Hän kysyi kahdesti sitä kuskilta, mutta myöntävistä vastauksista huolimatta pysyy valppaana koko kaksikymmentä minuuttia kestävän matkan.

11:50 hän jää pois vanhan yläasteen edustalla kuskin mutistessa "ei kyllä saisi jättää, mutta tämän kerran sitten" ja puolentoista kilometrin kävelymatka kotia kohti odottaa. Iät ja ajat sitten nautittu aamupala on vain muisto kaukaisuudessa ja maha muistuttaa olemassaolostaan erittäin äänekkäällä tavalla. Mieli tekisi koukata lähikaupan kautta hakemassa lohtusuklaata, vaikka sankariamme onkin tähän mennessä vain naurattanut nämä arkielämän vastoinkäymiset. Ainahan sitä voi leikisti olla surullinen, vaikkei siinä mitään järkeä olekaan. Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, ovi kolahtaa kotoisasti kiinni selän takana ja sankarimme voi lopulta kuoriutua tukalasta ulkovaatekerroksesta.

Joskus hän olisi jäänyt loppupäiväksi murjottamaan, mutta lieneekö tämä sitten kasvattavan kokemuksen sivuvaikutuksia, sankarimme tarttuu ilomielin imuriin ja sen jälkeen alkaa henkinen valmistautuminen tulevan koeviikon koettelemuksiin. Mikä siis tarkoittaa Teran pelaamista ja Tumblrissa kykkimistä.