lauantai 29. maaliskuuta 2014

#38 Transformoituminen


Silloin ajatus tyttönä olemisesta sai minut kauhistumaan ja ennen kaikkea turhautumaan, sillä koin olevani epäkelpo yksilö edustamaan tätä ihmislajiketta. Kun kolmisen vuotta sitten jätin hiukseni kampaamon lattialle ja viihdyin vuodenajasta riippumatta rennoissa farkuissa ja kauluspaidoissa, en osannut odottaa tämän päivän tulemista, jolloin sanat minä ja tyttö sisältyisivät samaan lauseeseen. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä ja hävetkö sitä, mitä olette.

EDIT:
Minulla on kamala ikävä Musea ja alkaisin todennäköisesti itkemään ja huutamaan silkasta onnesta, jos herrat julistaisivat lähtevänsä kiertueelle Suomen kautta koukaten. Pakko jakaa tätä loistokkuutta myös täällä blogin puolella. Hyvät herrat, odotan teitä.

Muse - Knights of Cydonia

3 kommenttia:

  1. Vaikka tämä postaus oli todella lyhyt, se oli jollain tavalla hyvin kaunista. Jollakin tavalla inspiroivaa. Toivottavasti oppisin elämään merkintäsi viimeisen virkkeen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että oppisi elämään ilman häpeää itseään kohtaan, kuulostaa tehtävänä todella helpolta ja yksinkertaiselta, mutta kun tullaan toteutukseen, se voi muuttua koko elämän kestäväksi prosessiksi. Kuka siellä ikinä kirjoitteleekaan, toivotan onnea ♥ Matka ei ole helppo, mutta se on sitäkin arvokkaampi.

      Poista
  2. Thank you! I really liked your pages and followed you on Facebook :3 I don't speak or even understand German so yeah :D

    I think you don't have to follow me back since I write in Finnish and I guess you're not familiar with that language. I'm not trying to be unkind, our language is very hard to learn <: I've been thinking about writing also in English but we will see!

    VastaaPoista