Varhain lauantaiaamusta hyppäsimme ihastuttavan Neerien kanssa junaan ja neljän tunnin jälkeen hyppäsimme ulos Helsingin päärautatieasemalla. Koska aikaa oli muutama tunti ennen miittaamista muun lauman kanssa, päätimme laittaa suunnistustaitomme likoon ja lähteä seikkailemaan pääkaupungin sokkeloisessa miljöössä.
Ihastuttava matkaseurani ja itse muikku.
Seikkailun aikana törmäsimme Kampin edustalla tyttöihin 'free hugs'-kylttien kanssa ja näin päivän halikiintiö täytettiin. Olivat oikein herttaisia olentoja ja samalla pääsin herättelemään ruostunutta englantiani.
Hymyilyttävin supermies!
Aikamme vaelleltuamme ja tuulisessa ulkoilmassa jäädyttyämme oli aika täyttää energiavarastoja. Pääsin maistamaan ramenia ensimmäistä kertaa elämässäni ja oih ja voih, kuinka hyvää oli. Lisää, kiitos.
Tämä on sitä ruokapornoa. Nyyh. Kuvan pölläisin Neerien Instagramista.
Ja koska olen pitkän aikaa halunnut tutustua sellaiseen hauskuuteen kuin bubble tea, päätimme etsiä kyseistä litkua tarjoilevan paikan.
Olen cool ja räpsin bubble teasta kuvia metrossa. Minun omani maistui vadelmilta ja suklaakekseiltä kera jogurtinmakuisten 'kuplien', jotka olivat kerrassaan veikeitä tapauksia!
Hyvää oli sekin - lievästi sanottuna. Onneksi en asu vielä Helsingissä, muuten todennäköisesti ramppaisin tuolla päivittäin. Olen tosiaan ajatellut suuntaavani lukion jälkeen Helsinkiin tai Tampereelle, mutta en ole vielä päättänyt ja vielähän tässä on muutama vuosi aikaa miettiä.
Aika kului kuin siivillä ja pian olimme jo miittaamassa keikkaseurueen kanssa Pasilassa, josta sitten suunnattiin Hartwall Areenalle. Keikalla toimi lämppärinä ihastuttavan vaatimattoman herttaisen suloinen The Hearing, jonka kappale Wohu Wohu pomppasi heti suosikkeihini. Tutustukaa ihmeessä, häntä voi kuunnella Spotifyssa.
Kuva pölläisty Jullan Instagramista, kunniaa hänellekin!
Keikka oli lievästi sanottuna tajunnanräjäyttävä. En ole koskaan itkenyt yhtä paljoa eläessäni, kun Do or Die soitettiin ja tiesin jo ennen keikkaa, että tulen vetistelemään kyseisen kappaleen kohdalla. Yritin ensin kovasti pitäytyä sellaisessa suloisessa nyyhkyttämissä, mutta lopulta päädyin rääkymään oikein kunnolla. En kykene kuvailemaan sitä, kuinka paljon yksittäinen kappale on kyennyt muuttamaan minua ihmisenä ja saanut ottamaan täysin uuden näkökulman elämään.
Muutenkin koko keikan settilista oli huippuluokkaa. Viimeisenä soitettu Up In The Air kruunasi kokonaisuuden, silloin yleisö räjähti tanssimaan ja niin minäkin, vaikka jalat olivat jo valmiiksi muusia.
Keikalla vallitsi aivan omanlaisensa tunnelma. Tapa, jolla Jared Leto osoitti välittävänsä yleisöstä kosketti todella paljon. Mies puhui meille kappaleiden välissä pitkiäkin pätkiä ja hänestä huomasi heti, ettei kyseessä ollut vain live-esiintyminen muiden joukossa. Pääsimme myös laulamaan yhtyeen rumpalille Shannon Letolle syntymäpäivälaulun suomeksi. En koskaan unohda sitä, kuinka Jared Leto sanoi meille, että haluaa meidän laulavan Shannonille syntymäpäivälaulun kauniilla kielellämme.
Keikan jälkeen.
Voin sanoa, että tämä keikka oli parasta elämässäni hetkeen. Päästyäni majapaikkaan nukahdin miltei heti ja seuraavana aamuna heräsin varhain tavatakseni Michiyon Kampissa ennen junalle suuntaamista. Paluu arkeen koitti nopeasti, mutta lauantain jälkeen kuljin vain suu korvissa. Kuten sanoin Neerielle ennen Hartwall Areenalle suuntaamista, en palaa keikalta samana ihmisenä. Enkä palannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti