#69 So I made good use of my face and I smiled

Tajunnanvirtaa vailla järkeä

Hei

Tammikuu. Minne se meni? Oloni on epätodellinen, joulun jälkeen olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle niin monta kertaa, että alan kutsua tätä jo perinteeksi. Sana spontaani ei saa enää ihoani kananlihalle ja minua tuntemaan oloani epämukavaksi, vaan rinnastan sanan pikemminkin erääseen toiseen termiin; seikkailuun. Verrattuna siihen minään, joka vuosi sitten sulkeutui koulun jälkeen huoneeseensa, nykyinen allekirjoittanut on - herranen aika sentään - miltei luonnehdittavissa sosiaaliseksi. Olen viettänyt aikaa kolmenkymmenen kilometrin päässä kodin rauhasta ja palannut vasta keskiyön jälkeen kaatuen sänkyyn päänsisäisen kohinan säestämänä, koska

kuka haluaa kahvia?

Nauranut niin, että leukaan sattuu. Uhannut tukehtua happeen ja iloon ja rakkauteen. Lämpöä. Liikuttunut aamubussissa siitä, kuinka upeita ihmisiä tuntee ja kuinka on etuoikeus kutsua heitä ystäviksi. Kuinka on täysin luonnollista puhua siitä, milloin on viimeksi sheivannut.

Myös tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita on tapahtunut. Lukion jälkeinen elämä pelottaa yhä, mutta ei niin paljoa. Maanantaina 26. päivä tätä kuuta kättelin psykologiani ja kiitin häntä kaikesta. Myöhemmin vastaanoton ovi sulkeutui kolahtaen takanani. Punaiset sohvat ja sinertävät valot jäivät selkäni taakse. Seuraavaa aikaa ei varattu. Minä elän. Minä pärjään. Neljän vuoden helvetin jälkeen ajatus tuntui miltei surrealistiselta.

F32.1 Nyt se on ohi.

Olen nyt myös kasvissyöjä. Uudenlainen ilo on saanut otteen minusta, elämästä on tullut monin tavoin mielekkäämpää ilman ruokaa, joka saa voimaan pahoin. Liikutuin eilen, kun ystäväni kertoi ottaneensa ylös erilaisia kasvisruokareseptejä, että osaa tarpeen vaatiessa ruokkia minut.

Sitten on ollut hieman raskaampaa.

Kaipuu on kietonut luisevat sormensa kaulani ympärille ja tunkeutunut ihoni alle. Painanut sydäntä kasaan ja on ollut hengitysteiden tukkeena. Vaikeuttanut kognitiivisia toimintoja. En ole uskaltanut puhua pukahtaa kenellekään asiasta, koska ailahtelevuuteni puolesta kyseessä saattaisi hyvinkin olla vain tilapäinen ajanjakso.
Kaivannut mitä? En tiedä. Ihmistä. Hänellä ei ole nimeä vielä. Hän on haave elämästä, jonka ainut herra en olisikaan minä.