Tampere oli hyvä.
Mieleenpainuvin hetki eiliseltä oli se, kun odottaessamme ruokaa huomasin viereisessä pöydässä perheen, jonka arvelin olevan kotoisin Lähi-idästä. Katsoin äitiä, kauniskasvoista naista, joka hymyili pienelle pojalleen, joka mitä ilmeisimmin oli kyllästynyt ruoan odotteluun. Poika sanoi jotain, ja äidin nauru tihkui rakkautta. Rakkautta kulttuuriin katsomatta.